Ketju kireällä – suomalaista polkupyöräsotaa

Suomalainen salamasodankäynti ei moottoreita tarvinnut. Talvella luotettiin suksiin, kesällä jalkaväen etenemisvauhdin moninkertaisti polkupyörä. Jopa talvisotaan pyöriä pakko-otettiin kansalaisilta 10 000 kappaletta; omia pyöriä armeijalla oli syksyllä 1939 seitsemisen tuhatta. Jatkosodan syttyessä polkupyöriä riitti 85 % tarpeesta, joten niitä luovutettiin puolustusvoimille kymmeniä tuhansia.

Kansanhuoltoministeriö jakoi armeijan pyörätilaukset suurimpien pyörätehtaiden kesken: Kone ja Terä (Peto, Tammer), Suomen Polkupyörä- ja konetehdas (Olympia) ja Pyrkijä (Pyrkijä) saivat kukin 30 % osuuden, Turun Pyöräkellarin (Tunturi) joutuessa tyytymään 10 % siivuun.

Tämä juttu julkaistiin Mobilisti Seniorin numerossa 2/2013. Tilaa Senior ja näet maailman mustavalkoisena!

teksti: Matti Ouvinen

kuvat: SA-KUVA

Itäystävän radiosodankäynti henkilöityy Tiltuihin, suomalaisille radiotaajuuksille neuvostopropagandaa suoltaneisiin naispuolisiin radiokuuluttajiin. Sinivalkoinen ääni, Pekka Tiilikainen, tarkastelemassa Petroskoin Tiltu Saimi Virtasen entistä polkupyörää Sortavalaksi uudelleen nimetyssä Laatokan Karjalan kaupungissa marraskuussa -41. Tiilikainen toimi jatkosodan aikana Aunuksen radion kuuluttajana ja sotareportterina. Kuvan otti elokuvantekijä Teuvo Tulio; TK-kuvaajina toimi alan kovia ammattilaisia.

Polkupyöräkorjaamo Hangon kotirintamalla kesällä 1941. Polkupyöräsodan huoltovaikeuksia aiheutti erityisesti rengaspula. Kotimainen pyöräteollisuus oli ulkomaisten runkoputkien varassa, ja komponenttipuolella ketjuissa ja vapaarattaissa edellytettiin tuontiosia.

Luovutettujen polkupyörien lastausta Helsingin Ratakadulla. Mitenhän lienee tuollaisella urheilullisella kippurasarvisella selvinnyt Karjalan mäntymetsissä? Primitiivisellä vanerietuseinällä varustetun kuormurin polttoainetankissa lukee “diesel”. Linjurialustalle kasattu tilapäiskuorma-auto?

Loistavasti naamioitu polkupyörä Rukajärven Ontrosenvaaran maastossa kesällä 1941. Kenties kuvan ottajan, sotilaspastori Voipion oma?

Luovaa kenttäsairaankuljetusta Viipurinlahdella loppukesästä 1941. Liekö potilasta vai polkijoita jännittänyt enemmän? Kuvan otti vänr. Pentti Nikulainen.

Kenttäpuhelinlinjan vetoa Kiviniemessä Viipurin lähellä. Viestimies juoksee aina “kela perseessä”, ellei sitten aja herrasmiesmäisesti polkupyörällä.

Jänisten valokuvaajasuvun edustaja varkautelainen Pauli Jänis kuvasi Rukajärvellä yksikön polkupyöräkorjaamon työskentelyä toukokuussa 1944. Seinällä roikkuu sisäkumeja, joissa lie ollut sodan loppua kohden enemmän paikkaa kuin alkuperäistä gummia. 

Tykistön tulenjohtuetta siirtymässä uusiin asemiin Kumsa-Juustjärvi -välisellä maantiellä kesäkuussa 1944. Terä eteenpäin on kai se turvallisempi tapa kuljettaa kirvestä ohjaustangolla.

Kesän -44 suurhyökkäyksien aikaan alkoi viimeistään olla lähdön hetki. Ja hätähän keinot keksii. Päivä kuvan ottamisen (19.6.1944) jälkeen suuri punainen valtasi Viipurin.

Sinne, minne auto tai hevonen ei pääse: polkupyörä kulkee pitkospuillakin. Muonakuljetus soiden takana oleville joukoille Laatokan Karjalassa, Loimolanjärvellä heinäkuussa -44.

Aikaa ja TK-kuvaajien henkeä kuvastavat alkuperäiset kuvatekstit on säilytetty SA-Kuvan ansiokkaassa digitointihankkeessa. Luutn. Borgin mukaan polkupyörä on lastattu “ei-mitään-ryssille”-tunnelman vallitessa Palteenkylällä. Rytmi-Radio oli silloisen Suomen suurimman radiovalmistajan Helvar Oy:n tuotteita.

Joukot siirtymässä Salmin-Uuksun välimaastoon Laatokan pohjoisrannalla.

Viimeinen puolustusasema, Viipurin-Kuparsaaren-Taipaleen linja taipui, mutta ei koskaan murtunut. Suurhyökkäyksen jälkeen ryminä hiljeni asemasodaksi Vuosalmen rintamalla. Neuvostopanssarien torjunnassa auttoivat Saksasta aseveliapuna saadut Raketenpanzerbüchset, eli panssarikauhut. Moottoripyöräkilpailijanakin ansioituneen TK-kuvaja Väinö Hollmingin kuvassa “panssaripojat” pyöräilevät kohti etulinjaa panssarikauhuineen.

Siinä missä saksalainen pataljoonan komentaja ajoi vähintäänkin Kübelwagenilla, tyytyi kapt. Kärkkäinen taluttamaan polkupyörää marssirivistönsä vierellä. Omelian mottiinkin osallistunut JR52:n 3. pataljoona paluumatkalla seikkailujen päätyttyä syyskuussa 1944.

Syksyinen Jäämerentie ei ollut omiaan polkupyörille, etenkään saksalaisten pioneerien jäljiltä.

Polkupyörät olivat Lapin teillä kovilla, ja jääkärien polkupyörämekaanikoilla riitti renkaanvaihtoa. Huomaa mekaanikon pyörän kuljetuslaatikko, sekä pakkarille ja ohjaustankoihin sidotut vararenkaat.