Hei stiigatkaa!

JAA
ARTIKKELI

Ruotsin ajoneuvoteollisuus on antanut maailmalle Volvon, Saabin ja Tunnelbanan. Siitä huolimatta kaikki alle nelikymppiset muistavat parhaiten rattikelkan. Aihetta käsiteltiin Mobilistissa 2/10.
teksti: Matti Ouvinen | kuvat: Kimmo Virtanen, Matti Ouvinen

Yksikään ajoneuvo ei ole miesmuistiin herättänyt samanlaista kuohuntaa ja lukijapalautteiden ryöppyä kuin yksi vaivainen kuvateksti, jossa pyysimme kapeasuksisen Stigan omistajia ilmoittautumaan. Koeajotarjouksia sateli parin viikon aikana ainakin kaksikymmentä, niin sähköpostilla kuin puhelimellakin, sekä vierailta että tutuilta. Useat soittajat tavoittelivat toimituksen rattikelkkavastaavaa. Kuvatekstin kirjoittanut J. Halmkrona nimettiin sellaiseksi.

Saimme pikatoimituksena kaksi kapeasuksista Stigaa. Toinen oli alkuperäinen harmaasininen Snowracer, toinen harvinaisempi, musta Snowracer GT. Tammikuun paukkupakkasilla saimme tekosyyn lähteä toimituksen aikuisten lasten kesken pulkkamäkeen työajalla.

Sind sie A.P. Nikkola?

Testiryhmä suunnistaa Paloheinän jätemäelle, sopivan suureen pulkkamäkeen. Mäellä on korkeutta noin 60 metriä, jonka pitäisi riittää. Viimeksi olen itse laskenut Paliksessa mäkeä maastofillarilla – silloinkin talvella, mutta siitäkin on jo kohta kymmenen vuotta.

Stiga asettuu luontevasti olalle molemmilla koeajajilla. Kannamme kelkat ensimmäistä laskua varten noin kolmanneksen rinnettä ylös. Kiipeäminen pistää puuskuttamaan, aivan kuten kaksitoistavuotiaanakin. Onko valmista?

Paloheinän rinne notkahtaa viimeisen kolmanneksen jälkeen reippaasti jyrkemmäksi. Tuossa notkossa sai aikanaan fillarilla pitkiä ilmalentoja, jotka eivät ihan aina päättyneet pehmeässä lumessa tyylikkääseen alastuloon. Tämä voi vielä sattua, mutta aatteen ja isänmaan puolesta.

Janne lähtee ensimmäisenä. Puoliholtittoman näköinen kelkka viipottaa ylikokoisen kuljettajansa kanssa mäkeä alas melkein hallitsemattomasti, mutta Janne pysyy pystyssä.

Minun vuoroni laskea. Ajattelen Englantia. En ole koskaan laskenut kapeasuksisella. Tuntuu, että se on selkeästi leveäsuksista turvaversiota nopeampi kiihtymään, ja mäkikin on ehkä aloittelijalle tai muistojen verestäjälle aavistuksen jyrkkä.

Kelkka ei tunnu reagoivan ohjausliikkeisiin kovinkaan hyvin, ja lähes heti notkon jälkeen, vauhdin kiihtyessä etusuksi haukkaa lunta, kelkka lähtee kirjoittamaan, ja syöksyn vaakakierteeseen. Kynnän ylösalaisin kääntyneeseen Stigaan sotkeutuneena turpa edellä rinnettä, kunnes pysähdyn nauraa räkättäen. Sydän hakkaa kovempaa kuin cooperin testissä. En ole ainoa, joka nauraa.

Toteamme, että yhtään korkeammalta ei tarvitse laskuun lähteä, tällä iällä tämä on aivan tarpeeksi hurjaa. Enää ei ole kylmä, vaikka pakkasta on neljätoista astetta. Rinteessä puuskuttaen toteamme, että tämä on oikeaa urheilua. Miksi ihmeessä aikuiset ihmiset maksavat itsensä kipeiksi kuntosalikorteista tai kihnuttavat trikoissa hölkkäpolulla, kun voisi tehdä jotain näin hauskaa? Rinteen juurella kulkevalla ladulla keski-ikäinen väkisinhiihtäjä pysähtyy ihmettelemään kuvaajaa ja kahta aikuista miestä, jotka hihkuvat pulkkamäessä arkisena aamupäivänä. Kai oikean urheilun kuuluu olla kurjaa?

Toisella laskulla kelkka alkaa pysyä lapasessa, kun ymmärrän ohjata vain pienillä ohjausliikkeillä ja enemmän painonsiirroilla. Kapeasuksinen leikkaa sivusuksella paljon paremmin; turvamalli lähti paljon helpommin sladiin.

Intoudumme jopa kokeilemaan pientä hyndää; snadina Stigalla vedettiin paljon isommin ja tyhmemmin. Ja välillä sattui, mutta se, mikä tapahtui stigamäessä, pysyi stigamäessä. Isoista slämeistä oli parempi pitää kotona sordiinoa.

The Stiga

Jotkut sanovat, että mäenlasku on kakaroiden touhua. Jotkut sanovat, että Mobilistin toimittajat ovat ikuisia lapsia. Me tiedämme vain, että tämä on hauskaa. Mikä sitten teki Stiga Snowracerista niin ylivertaisen mäenlaskimen?

Kun Stiga rantautui Pohjanlahden yli Suomeen, sitä mainostettiin televisiossa asti, eikä syyttä. Snowraceria edeltäneet rattikelkat olivat teräsjalaksin varustettuja jääkelkkoja tai painavia ja ajettavuudeltaan huonoja puu- ja valurautarotiskoja. Stigan teräsrunko ja muovisukset tekivät siitä niin kevyen, että sitä jaksoi kymmenvuotias naskalikin raahata mäkeä ylös. Samalla se oli jäykkä ja kestävä, joten sillä pystyi laskemaan isosti. Toisin kuin pulkalla, Stigalla laskija voi vaimentaa iskuja jaloillaan, mikä tarkoittaa sitä, että sillä voi vetää hyppyreistä. Sitä paitsi, imeväiset laskevat pulkalla – äidin kanssa. Isot pojat vetävät Stigalla. Stiga on ajoneuvo, siinähän on rattikin.

Siirrymme lopuksi rinteen toiselle sivustalle, jossa on puuterilunta. Puuterissakin Stiga kulkee siististi. Alkuun se meinaa upota, milloin toiselta, milloin yhdeltä sukselta, mutta vauhtiin päästyään se kelluu eteerisesti puuterilumen pinnalla, eikä vauhtikaan karkaa holtittomasti. Painon siirtäminen liikaa etusukselle on virhe. Keula sukeltaa, ja kelkkaa kokeileva kuvaaja-graafikko K. Virtanen lentää “stongan yli” päälleen lumihankeen ja jää höhöttämään puoleenväliin rinnettä.

Tarvittavat kuvat on jo otettu, mutta Janne haluaa vetää vielä kerran. Tämähän on yleensä virhe, sillä viimeisellä laskulla sattuu aina jotain kauheaa. Seuraan kameran läpi laskua puuterissa, kunnes Janne kerii hankeen ja jää kiroilemaan. Hän kohottaa kelkan ilmaan ja osoittaa rattia. Eihän? Olemmeko oikeasti rikkoneet lukijan lainaamasta alkuperäisestä Snowraceristä sen kaikkein helpoimmin hajoavan osan, jota ei saa enää varaosana? Ratti on halki. Mitähän vakuutusyhtiön setä sanoo, meillähän on koeajovakuutus ja täyskasko…

Seuraavana päivänä kelkan lainannut Juha Alamehtä rauhoittelee puhelimessa, että onneksi hajonnut kelkka oli hänen kirpparilta ostamansa. Musta GT-malli kun oli hänen lapsuutensa laskukone, ja se on sentään yhä ehjä.

P.S. Juha Alamehtä sai Stigan ehjättyä, kun lukijamme Vellu Huuhka löysi varaosakelkan kirppikseltä. Kiitos Vellu.

Mobilisti on jo 40 vuotta toiminut ajoneuvokulttuurin ja alan harrastajien äänenkannattajana. Lehden linja on ollut alusta lähtien sama: Jos laite pitää pahaa ääntä ja/tai siinä on pyöriviä osia, se kuuluu Mobilisti-lehteen. Tilaajat saavat jokaisessa numerossa vähintään kahdeksan sivua enemmän luettavaa kuin irtonumero-ostajat. Nyt normaaliin Mobilistin tilaukseen kuuluu myös digilehti ja täydellinen lehtiarkisto numerosta 1/1979 aina tähän päivään saakka.

TILAA LEHTI

Joko luit nämä autojutut:

Sukelluspurjevene R-14

Sukellusveneiden alkutaipaleella sukellusveneet kulkivat lihasvoimin. Paljon myöhemmin USA:n laivastolla oli yhden kerran purjekäyttöinenkin sukellusvene. Tämäkin artikkeli on vanhaa uutista, …

LUE LISÄÄ

    Mobilisti 2/2020 – Korskea karanteenilukemisto

    Vuoden toinen Mobilisti on ilmestynyt, ja totuttuun tapaan siinä on paljon luettavaa. Tässä pikavilkaisu uusimman lehden kansien väliin. J.Enqvist on tutkaillut Jaguar S-Typen syvintä olemusta …

    LUE LISÄÄ

    Kun Opel ammuttiin raketilla taivaalle

    Rakettien käyttö avaruuslennon voimanlähteenä kiinnosti tutkijoita jo viime vuosisadan alussa. Innokas nuori tutkija nimeltään Max Valier ehdotti asian tutkimista Fritz von Opelille vuoden 1927 …

    LUE LISÄÄ