Kun Opel ammuttiin raketilla taivaalle

Rakettien käyttö avaruuslennon voimanlähteenä kiinnosti tutkijoita jo viime vuosisadan alussa. Innokas nuori tutkija nimeltään Max Valier ehdotti asian tutkimista Fritz von Opelille vuoden 1927 alussa. Ehdotus johti erääseen autoteollisuuden historian omituisimmista projekteista. Juttu on julkaistu aiemmin Mobilistissa 6/2006. Tilaa Mobilisti!

Teksti: Janne Halmkrona kuvat: GM

Fritz von Opel johti suunnitteluosastoa ja oli vastuussa perheyhtiö Adam Opel AG:n julkisuuskuvasta. Valier ehdotti hänelle sarjaa testejä, joissa rakettien käyttöä tutkittaisiin ensiksi maakulkuneuvoissa, ja myöhemmin lentokoneissa. Lopullinen päämäärä hänellä oli avaruusmatka. Von Opel innostui, sillä hän tajusi heti, että kuinka suurta julkisuutta Opel saisi rakettivoimalla kulkevasta autosta. Fritz oli muutenkin kiinnostunut lentokoneista jopa siinä määrin, että hänellä oli lentolupakirja. Yksi asia, johon Opel ei suostunut, oli rakettitekniikan perustutkimus. Hänelle ei sopinut vuosia kestävän tutkimuksen rahoittaminen vaan tuloksia piti saada nopeasti. Projekti aloitettiinkin ottamalla yhteys jo olemassa oleviin rakettien valmistajiin.

Merkin anto

Max Valier aloitti yhteistyön Sander-nimisen rakettivalmistajan kanssa. Sander teki merivoimille signaaliraketteja. He tutkivat eri vaihtoehtoja ja ehdottivat von Opelille kahta erilaista, kiinteätä polttoainetta käyttävää voimanlähdettä. Ensimmäinen paloi kolme sekuntia tuottaen 400 paunan työnnön ja toinen tuotti 44 paunaa 30 sekunnin ajan. Ajatuksena herroilla oli nopea kiihdytys ensimmäisellä rakettityypillä ja vauhdin ylläpito toisella. Fritz von Opel halusi esittelyn laitteiden toiminnasta mahdollisimman nopeasti. Sander kieltäytyi muuttamasta omaa henkilökohtaista pikkuautoaan edes tieteen nimessä rakettikäyttöiseksi. Miehet matkustivat junalla Opelin tehtaille rakettien tullessa kuorma-auton lavalla tietä pitkin. Rautatiet olivat kieltäytyneet kuljettamasta moisia räjähdysherkkiä kapistuksia. Opel oli samalla pannut alulle vanhan kilpa-auton muutostyön rakettikäyttöön sopivaksi. Fritz oli kiireinen mies ja ennen kilpurin valmistumista asennutti pikaisesti tavallisen henkilöauton runkoon puisen telineen, johon kiinnitettiin kaksi pienehköä rakettia.

Tuli ja leimaus

Ensimmäisessä testissä auto laahusti rakettien voimalla nippanappa toistasataa metriä. Sander ja Valier ruuvasivat hätäisesti autoon neljä rakettia ja saivat epäilevän Fritz von Opelin vakuutettua pyrähdyksellä 75 kilometrin huippunopeuteen. Opel jatkoi projektin rahoitusta. Kuukauden sisällä valmistui Opel Rak, jonka nimi on lyhenne sanasta rakete, raketti. Tämä laite sai peräänsä telineen 12 Sanderin suurimmalle raketille ja polkimella kytkettävän sähkösytytyksen. Testiajot tehtiin varovaisesti kuudella ja kahdeksalla panoksella. Saavutettu 80 kilometrin huippunopeus sai Fritzin kutsumaan lehdistön paikalle seuraavaksi päiväksi. Toukokuun 11. vuonna 1927 kaikki 12 putkea ladattiin täyteen ja koeajaja polkaisi kytkintä. Savun ja ulvonnan saattamana härveli kiihtyi satasen vauhtiin ja Opel sai mitä oli tilannutkin; lehtien etusivut olivat täynnä Opelia. Lehdistölle ei tietenkään kerrottu kokeen todellisista olosuhteista; koeajaja oli ankaralla polkemisella saanut vain seitsemän rakettia kahdestatoista käynnistymään. Sekin riitti näyttävään tulokseen ja saatu julkisuus korvasi Opelille projektin kulut.

Citius, altius, fortius

Toukokuun 23. järjestettyyn seuraavaan näytökseen saapui noin 2 tuhatta kutsuvierasta ja lehtimiestä. Tällä kertaa kuljettajan toimi itse Fritz von Opel. Autokin oli aivan uusi Opel Rak 2. Virtaviivaisessa, luotimaisessa korissa oli paikat 24 raketille sekä ohjaamosta säädettävät siivekkeet, joilla oli tarkoitus painaa rakettiautoa maata vasten. Kaksi päivää ennen näytöstä Opelin testatessa autoa kävi ilmi, että rakettien sytytysjärjestelmässä oli puutteita. Autoa korjattiin ja itse näytöksessä kaikki 24 rakettia syttyivät ajallaan niin kuin pitikin, Valierin ja Sanderin suureksi ällistykseksi. Herrat rakettiasiantuntijat tiesivät nimittäin muita paremmin kyseisten panosten sijaitsevan pommien ja suutarien välisellä, hyvin kapealla kielekkeellä. Turhan usein olivat raketit räjähtäneet tai jättäneet syttymättä kokonaan. Fritz von oli tyyni ja rauhallinen autoon noustessaan, vaikka tiesi istuvansa selkä vasten räjähdysainemäärää, joka riittäisi kivitalon tuhoamiseen. Autossa ei ollut minkäänlaista tuulilasia eikä Fritzillä tietenkään kypärää, vaan pelkät suojalasit. Opel saavutti muutamassa sekunnissa arviolta 230 kilometrin huippunopeuden. Ajon nopeimmassa kohdassa auton keula pyrki nousemaan ilmaan, mutta Fritzin kädet olivat täynnä auton ohjaamista eikä hän ehtinyt säätämään siivekkeitä. Parin kilometrin syöksähdyksen jälkeen auto hiljalleen pysähtyi väkijoukon hurratessa.

Nousu ja… lasku

Seuraavaksi Opel testasi raketteja miehittämättömällä, kiskoja pitkin kulkevalla laitteella ja saavutti 250 kilometrin tuntinopeuden. Tämän tieteellisen läpimurron jälkeen olikin jo korkea aika siirtyä ilman valloitukseen. Fritz von Opel osti purjekoneen ja asennutti siihen rakettimoottoreita. Kone räjähti toisella koelennollaan ennen kuin Fritz oli itse pässyt sitä kokeilemaan, joten hän tilasi toisen koneen. Vuoden 1929 syyskuussa Fritz von Opel polkaisi jälleen sytytyspoljinta ja nousi lehdistön silmien edessä uudella rakettikoneellaan ilmaan. Päästyään 30 metrin korkeuteen tuli äkillinen tuulenpuuska ja paiskasi kevyen koneen maahan. Kone tuhoutui, mutta Fritz jäi harmittomasti roikkumaan valjaisiinsa. Kovasta laskusta huolimatta Raketti-Fritz olisi halunnut jatkaa rahan räjäyttämistä taivaalle. Perheyhtiö Adam Opel AG myytiin kuitenkin samana vuonna GM:lle. Uudella omistajalla ei ollut samaa innostusta järjettömän julkisuuden hankkimiseen, joten Valierin avaruusraketti ja paljon muuta kivaa jäi toteuttamatta.