Leonid – Automies

JAA
ARTIKKELI

mobilisti_209_leonid_breznev_Leonid_avauskuva_RGB

Leonid Brežneviä on pidetty pysähtyneisyyden ajan johtajana ja yhtenä Neuvostoliiton sortumisen pääarkkitehtina. Leonid-setä oli kuitenkin vannoutunut automies ja Auto Traderin lukija, jonka kokoelmista löytyi parhaimmillaan jopa 68 arvoautoa. Juttu julkaistiin Mobilistin numerossa 2/2009. Pidätkö lukemastasi? Tilaa sinäkin Mobilisti – lehti lukutaitoiselle automiehelle!

teksti: Matti Ouvinen

kuvat: via Ilja Sorokin, Mobilistin arkisto, NASA, SNTL, Rolands Bulins, Riga Motormuseum, U.S. P.d.

 

Kolmikymmenluvun loppu oli otollista aikaa nuorelle kommunistille. Stalinin puhdistusten jäljiltä puolueen avainasemissa oli tilaa uusille kasvoille. Reilu kolmikymppinen ukrainalainen insinööri Leonid Brežnev nousi Dnepropetrovskin puolueosaston johtoon vuonna 1939, oltuaan puolueen jäsen vasta kahdeksan vuotta. Samaan tapahtumaan voidaan jäljittää rakkaus laadukkaisiin amerikkalaisvaunuihin. Puolueen paikallisjohtaja sai virka-autokseen uudennahkean -38 Buick Limitedin. Hänen Buickinsa kuljettajasta tuli pitkäaikainen luottomies, jonka Leonid nimesi myöhemmin koko NL:n johtajana turvallisuuspäällikökseen.

Kesällä -41 saksalaiset marssivat aseteollisuudestaan kuuluisaan Dnepropetrovskiin, mistä tärkeimmät teollisuuslaitokset oli jo Brežnevin johdolla evakuoitu syvemmälle itään. Leonid Brežnev listattiin puna-armeijan riveihin ja nimitettiin poliittiseksi komissaariksi, olihan Leonid suorittanut asepalveluksensa panssarijoukoissa juuri politrukkina. Brežnev toimi poliittisena komissaarina mm. Prahan keväällä -45 vallanneen 4. Ukrainan rintaman joukoissa.

Sodan jälkeen Leonid jatkoi Dnepropetrovskin puolueen johtajana, ja nousi nopeasti kommunistisen puolueen riveissä. Vuonna 1952 Brežnevistä tuli keskuskomitean jäsen, ja -56 politbyroon täysjäsen. Sota-aikana hän oli tutustunut Nikita Hruštšoviin, joka oli hyödyllinen tukija Brežnevin uralla sodan jälkeen. Leonid oli tiettävästi saanut Nikitalta lahjaksi -55 Chevrolet Bel Airin, tiesihän Hruštšov ystävänsä persouden amerikkalaisille autoille. Leonidin klassinen Chevy on viimeksi nähty 2007, jolloin se vaikutti yhä Dnepropetrovskissa, mitä voidaan pitää suoranaisena säilymisihmeenä.

Vaikka Brežnev oli Hruštšovin vanha aseveli, oli hän empimättä mukana kaappaamassa tältä valtaa. Brežnevin osuutta vallankaappauksessa on vähätelty, kuten Brežneviä muutenkin. Todellisuudessa Brežnev oli luonnollinen valinta, olihan hän kokenut puoluepoliitikko, ja osoittanut jo kollegoilleen konsultoivaa ja keskustelevaa hallintotapaansa. Brežnev oli suoraan sanottuna mukava mies, ja tuli toimeen monien tahojen kanssa. Lokakuussa -64 Brežnevin, Mikojanin ja Kosyginin muodostama troikka kaappasi vallan Hruštšovin lomamatkan aikana, ja Leonid Brežnev nimitettiin neuvostomaan ylimpään virkaan, kommunistisen puolueen pääsihteeriksi.

Politrukki-Leonid ja veli Yakov Karpaateilla 1944. Poseeraustaustana kartanon autotallista takavarikoitu Opel Kapitän. Dnepropetrovskin paikallisjohtajana Brežnevin virka-auto oli Buick.

Vauhdikas alku

Sotien jälkeisenä aikana Neuvostoliiton talous kehittyi voimakkaasti. Raskas teollisuustuotanto kasvoi, vaikka rakenteeltaan teollisuus oli vanhanaikaista. Sodasta toipuvan kansakunnan talous kasvoi kuitenkin tasaisesti. Kasvu jatkui vahvana vielä 60-luvun lopulla, ja Brežnevin valtakauden ensimmäinen puolisko oli vielä venäläisittäin hyvää aikaa. Brežnev teki talousuudistuksia, jotka pyrkivät parantamaan neuvostoihmisen elämänlaatua. Siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon, eläkeikää laskettiin, elintarvikkeiden ja muiden kulutustavaroiden hintoja laskettiin ja palkkoja korotettiin.

Samalla kun kansan elämänlaatua haluttiin parantaa, Brežnevin hallinto aikoi myös lisätä teollisuustuotantoa ja vientiä. Autot olivat kansan haave-esineiden kärjessä, joten olemassa olevien autotehtaiden laajentamisen sijasta Brežnevin ja Kosyginin hallitus päätti perustaa kokonaan uuden. Tämän vuonna 1966 tehdyn päätöksen hedelmä oli Lada. Brežnevin autokokoelmasta sanotaan löytyneen myös vuosimallin -66 Chrysler 300, jonka kerrotaan tuhoutuneen tulipalossa Neuvostoliiton viimeisinä vuosina riehuneen Ossetian ja Inguusian välisen kahnauksen aikana. Sitä, mistä Leonid oli autonsa saanut, ei tiedetä.

Leonid Brežnevin maine automiehenä oli kiirinyt maailmalle, ja vuonna 1968 Italian valtio lahjoitti Leonidille Maserati Quattroporten. Punainen auto maalattiin jälkikäteen tummansiniseksi, joka oli Leonidin autojen yleisin väri. Brežnevin jälkeen auto päätyi Viroon, jossa se nähtiin Neuvostoliiton sortumisen jälkeen entisten KGB-miesten perustaman vartiointi- ja turvallisuuspalvelufirman omistuksessa. Auto uitettiin 80-luvun lopulla salassa Suomeen, josta sen oli tarkoitus jatkaa matkaansa Italiaan. Toisin kävi, ja auto jäi tänne.

Brežnev oli todella perso autoille. Ja mikä erikoisinta, Leonid halusi ehdottomasti ajaa itse – kovaa. Maseratia seurasi vuonna 1969 Rolls-Royce Silver Shadow. Amerikkalaisen omalaatuisen liikemiehen Armand Hammerin lahjoittama Rolls-Royce oli tilattu erityisesti Leonid Brežneville. Ajamisesta itse nauttivaa pääsihteeriä ajatellen kuljettajan sähkösäätöinen istuin oli varustettu kahdella muistiin ohjelmoidulla esivalinnalla, joista toinen oli Brežneville ja toinen autonkuljettajalle.

Siinä missä Hruštšov oli tehnyt lopun Stalinin henkilökultista ja saattanut alulle uudistuksia, palautti Brežnev Stalinin kunnian. Hruštšovin loppuaikoina hieman löysää saaneet itäblokin maat saivat taas selvyyden siitä kuka määrää, kun Brežnev tukahdutti -68 Prahan kevään mielenosoitukset ja teki lopun Dubčekin hallituksen uudistuspyrkimyksistä. Brežnevin aikana Neuvostoliitto lisäsi entisestään asevarustelua, KGB sai lisää valtaa ja avaruusohjelmiin pumpattiin ruplia ennätysmäärin. Vaikka rauhanomaista rinnakkaineloa korostanut Hruštšov olikin tukahduttanut Unkarin kansannousun -56, oli Brežnevin oppi jälleen askel kohti kylmempää sotaa, ja Brežnevin valtakausi myös Suomen kannalta ulkopoliittisesti vaikeaa kyyristelyn aikaa. Henkilökemia Kekkosen ja Brežnevin välillä ei toiminut, ja tasavallan presidentti asioikin ennemmin pääministeri Aleksei Kosyginin kanssa.

Tsekkoslovakian miehityksestä ja sapelinkalistelusta huolimatta Brežnev ei ollut länsimaille mahdoton hahmo. Brežnev oli omassa valtapiirissäänkin keskusteleva, ja konsultoi usein lähipiiriään päätöksenteossa. Brežnev myös antoi paljon valtaa Neuvostoliiton eri alueiden kommunistijohtajille, kuten nuorelle Mihail Gorbatsoville. Brežnev oli mies, jonka kanssa sentään pystyi neuvottelemaan liennytyksestä.

Leonid Brežnev vastaanotti useita arvoautoja lahjoituksina toisilta valtionpäämiehiltä. Nissan President oli lahja Japanin pääministeri Takao Fukudalta vuonna 1973. Pitkä 600 Pullman oli jokaisen diktaattorin ykkösvalinta, myös pääsihteeri Brežnevin. Italian kommunistipuolueen lahjoittama Maserati Quattroporte päätyi Neuvostoliiton sortumisen jälkeen Suomeen, ja koeajettiin myös Mobilisti-lehdessä 8/2009. Lincoln Continental ja kaksiovinen Cadillac Eldorado olivat mieluisia lahjoja Auto Traderin lukijana tunnetulle Leonidille.  

Lahjoja johtajalle

Leonid Brežnev oli perso paitsi autoille, myös hienoille kelloille ja muotivaatteille – ja naiskauneudelle. Kun Leonid vieraili esimerkiksi Tsekkoslovakiassa, paikallisen puolueen edustajat saivat käydä ostosmatkalla Milanossa tai Pariisissa, jotta johtajalle olisi jotain lahjoitettavaa. Länsimaisille valtionpäämiehille tulikin tavaksi lahjoittaa Brežneville autoja, joista Leonid oli hyvin mielissään.

Leonidin, kuten monen muunkin suurmiehen mielestä, parhaat autot olivat joko amerikkalaisia tai Mercedeksiä. Vuonna 1970 Saksan liittokansleri Willy Brandt antoi Brežneville mieluisan lahjan, kuusiovisen 600 Pullmanin. Näitä jokaisen diktaattorin ja suurmiehen unelmia valmistettiin vain toistasataa, ja käyttäjäkuntaan ovat kuuluneet mm. Idi Amin, Kim Il Sung, Hirohito, Mao Zedong, Fidel Castro, Enver Hoxha ja Nikolae Ceaucescu. Mikä vain ei Leolle kelvannut; kun Skoda esitteli urheilullisen 110 R Coupensa, lähetettiin kaksi ensimmäistä yksilöä lahjaksi Brežneville. Sininen ja valkoinen yksilö palasivat kuitenkin bumerangien lailla takaisin Kvasinyyn.

USA:n ja NL:n välinen ydinasevarustelu oli jo 60-luvulla kuumentunut siihen pisteeseen, että oli alettu puhua molemminpuolisesta täystuhosta sodan sattuessa. Mikäli jompikumpi taho käyttäisi ydinasetta, voitaisiin varmistua koko ihmiskunnan täystuhosta. Elettiin kauhun tasapainossa; kumpikaan osapuolista ei uskaltaisi käyttää ydinaseita massiivisen, kaiken tuhoavan vastaiskun pelossa. Liennytyksen hengessä alettiin neuvotella ydinaseiden rajoittamisesta. SALT-prosessina tunnetut neuvottelut alkoivat Helsingissä loppusyksystä 1969. Sopimukseen strategisten ydinaseiden määrän rajoittamisesta päästiin vuonna 1972; Richard Nixonin ja Leonid Brežnevin oli tarkoitus allekirjoittaa paperit Moskovassa keväällä 1972.

Muutamia päiviä ennen valtiovierailua Neuvostoliiton USA:n suurlähetystöstä otettiin yhteys Valkoiseen taloon. Suurlähettiläs kertoi, että presidentti Brežnev olisi hyvin mielissään kaksiovisesta Cadillac Eldoradosta. Suurlähettiläs antoi tarkat määritelmät auton varustelusta. Kolmessa päivässä Leonidin lahja-auto järjestettiin valmiiksi. Auto oli musta ja verhoiltu punaisella nahalla. Kone lastattiin Boeing 707-rahtikoneen uumeniin ja lennätettiin Moskovaan, jonne se ehti juuri sopivasti Nixonin vierailun alkuun. Leonid Brežnev oli kuitenkin hieman pettynyt Cadillaciinsa, sillä se kalpeni ikävästi Nixonilla Moskovassa mukana olleen jatketun, Lehmann & Petersen -korisen -69 Lincolnin rinnalla. Leonid vitsailikin Nixonille, pyytäen että seuraavalla kerralla tämä voisi lahjoittaa Lincolnin, vaikka ihan tavallisen tehdastekoisen.

Seuraavana vuonna Brežnev vieraili Yhdysvaltain presidentin kesäasunnolla Camp Davidissä. Nixon ei saanut valtiolta budjettia neuvostojohtajan lahjomiseen, mutta apuun tulivat Ford Motor Corporation ja liikemies Armand Hammer. Hammer kasasi itseltään ja liiketuttaviltaan kolehdin, ja Ford järjesti loput. Richard Nixon pääsi näin lahjoittamaan Brežneville tummansinisen, Hess & Eisenhardtin varusteleman neliovisen Lincoln Continentalin. Auto oli verhoiltu mustalla veluurilla, ja sen kojelaudassa oli erityinen muistolaatta.

Leonid oli otettu, ja hymyili kuin jakoavain, kun Nixon ojensi hänelle uuden auton avaimet. Brežnev istui autoon ja viittilöi Nixonin etupenkille. Nixonin ulkopoliittinen neuvonantaja Henry Kissinger aavisteli pahaa ja piiloutui vaivihkaa turvamiesten taakse. Samassa kun Nixon oli päässyt autoon, Brežnev käynnisti moottorin ja kaasutti villisti paikalta, jättäen salaisen palvelun agentit puremaan pölyä. Seurasi vauhdikas koeajo Camp Davidin mutkaisilla vuoristoteillä. Leonid Brežnev oli tottunut ajamaan kovaa ja tyhjillä teillä; sanotaan, että Moskovan suuria prospekteja jopa suljettiin tarvittaessa liikenteeltä, kun johtaja halusi kokeilla, kuinka kovaa Maserati, Rolls-Royce tai Cadillac kulkevat. Lenkiltä palattiin silti ehjin nahoin, ja Dick Nixon saattoi kommentoida helpottuneena: ”Te olette taitava kuljettaja, Mr. Brežnev.” Leonid Brežnev vastasi kehuen auton kaarreominaisuuksia: ”Hieno auto, se istuu hyvin tiessä.” Lincolnista tulikin Leonidin ehdoton lempiauto. Seuraavana vuonna, kun kaksikko kohtasi jälleen, Brežnev tilasi Nixonilta hieman urheilullisempaa kalustoa; Leonid tahtoi Chevrolet Monte Carlon, sillä Motor Trend -lehti oli valinnut sen vuoden autoksi. Eikä vastalahjoiltakaan vältytty, sillä kiitokseksi Cadillacista Brežnev lähetti Nixonille aitoa neuvostoteknologiaa. Volga 70 -kantosiipialus oli kuusipaikkainen kantosiipimoottorivene, joita valmisti myös ekranoplanien (ks. Mob 3/08) kehittelyyn vahvasti osallistunut Nizhni Novgorodin telakka ja Aleksejevin suunnittelutoimisto.

Volga-kantosiipimoottoriveneitä on nähty meillä Suomessakin. Sitä emme kuitenkaan ole saaneet selville, yritettiinkö Leonidille ETYK:in yhteydessä lahjoittaa kumihuuli-Saabia. Arvioidemme mukaan rähmäsuomettuneet meikäläiset ymmärsivät – tsekkien karvaista kokemuksista viisastuneina – tiedustella asiaa Tehtaankadulta, ennen NKP:n pääsihteerin loukkaamista liian vaatimattomilla lahjoilla.

Leonid Breznev presidentti Nixonin vieraana USA:ssa. Lincoln-kyyti oli hurjaa, vaan vielä rajumpaa oli meno Moskovassa. Brežnevin kolaroima Rolls-Royce – lahja suurliikemies Armand Hammeriltä – on Riian automuseossa. V8-Volga ei kuulunut Leonidin lempiautoihin. Mieluiten pääsihteeri ajoi tiettävästi Citroën SM:llään.

Sattuu ja tapahtuu

Brežnev eli vähän erilaista elämää kuin tavallinen neuvostoihminen. Luksusasunnollaan Kutuzovski Prospektilla hän nautti yksityisestä uima-altaastaan ja jalkapallo- ja jääkiekko-otteluiden seuraamisesta televisiosta. Presidentin kesäasunnoilla Zavidovossa ja Krimillä Leonid pystyi parhaiten toteuttamaan itseään auton ratissa. Krimillä Leonid nautiskeli vuoristoteistä Ranskan presidentti Georges Pompidoulta saamallaan Citroën SM:llä, jolla hän ajoi aina yksin. Koska johtaja oli perso vauhdille, ratin takana myös sattui ja tapahtui.

Maserati meinasi jo 60-luvulla ryöstäytyä käsistä, mutta tilanteesta selvittiin pienillä kolhuilla. Paljon suurempaan katastrofiin oli ainekset Krimillä vuonna 1977. Tässä vaiheessa Leonid Brežnev alkoi jo olla vanha ja sairas mies, jolla oli ongelmia lääkeriippuvuuden kanssa. Pääsihteerin mukana seurasikin 70-luvun loppupuolella aina KGB:n äärimmäisen luottamuksellista lääkintähenkilökuntaa. Leonid lähti Mercedeksellään kohti Alushtan kylpyläkaupunkia Jaltan lähellä. Brežnevin sairaanhoitajat istuivat takapenkillä, kun Leonid kaasutteli vuoristoteitä niin vauhdikkaasti, etteivät turvamiehet V8-Volgallaan pysyneet perässä. Liiankin vauhdikkaasti, sillä muuan mutka meni pitkäksi, ja turvamiesten saapuessa paikalle Mercedes – jonka Leonid oli halunnut varta vasten kaasutinmoottorilla NL:n huonojen polttoaineiden ja vaikeiden varaosaolosuhteiden vuoksi – roikkui puoliksi jyrkänteen reunalla. Mikäli sairaanhoitajat olisivat nousseet takaistuimelta, olisi johtaja kipannut autoineen rotkoon.

Kaikkein kuuluisin haaveri tapahtui vuonna 1980. Brežnev oli matkalla Moskovaan presidentin kesäasunnolta Zavidovosta, kun hän lähti ohittamaan koko autosaattuetta Rolls-Roycellaan. Jostain syystä tielle, jonka piti olla suljettu, kääntyi MAZ 502 -kuorma-auto, eikä edes Leonidin voimakas jarrutus voinut estää törmäystä. Pahoilta vammoilta vältyttiin, mutta naarmuuntunut johtaja oli sen verran poissa julkisuudesta, että Tass julisti Brežnevin olevan flunssan kourissa. Auto varastoitiin armeijan varikolle, josta se jo 80-luvun puolivälissä kulkeutui Neuvostoliiton ensimmäiselle automuseolle Riikaan, jossa se on vielä nykyisinkin näytteillä. Tarinan mukaan auton tilalle lähetettiin Englannista Armand Hammerin avustuksella -79 Silver Wraith, joka on nykyisin venäläisellä keräilijällä. Onnettomuuden jälkeen Brežnev kuitenkin luopui autolla ajamisesta.

Neolit Brežnev

Nykyisen historiankirjoituksen valossa Leonid Brežnevistä muistetaan yleensä vain se loppuaikojen ketjussa tupakkaa polttava ja lääkeongelmainen vahanukke, jota syytetään Neuvostoliiton alamäen alkusysäyksestä. 70-luvulla NL:n talouskasvu tyrehtyi, valtio joutui ostamaan viljaa ulkomailta ja jopa neuvostopoliitikoille alkoi olla selvää, että uudistuksia tarvittaisiin. Samalla Brežnev keskittyi kansainväliseen suurpolitiikkaan ja liennytykseen, kuten SALT- ja ETYK-sopimuksiin. 1979 alkanut Afganistanin konflikti söi rahaa ja sotavoimia, eikä Neuvostoliiton hyökkäys itsenäisen valtion alueelle ollut varsinaisesti ETYK-sopimuksen mukaista toimintaa.

Brežnevin henkilökultti oli noussut ennätysmäisiin mittoihin. Stalinin jälkeen hän oli toiseksi pisimpään hallinnut NKP:n pääsihteeri, mutta mitalien ja kunniamerkkien määrässä edes Stalin ei pärjännyt Brežneville. Vaikka johtajan terveys oikutteli ja uudistuksia kaivattiin, ei kukaan olettanutkaan, että Brežneviä voitaisiin pyytää jäämään eläkkeelle. Sitä paitsi puolueen silmissä Brežnev edusti jatkuvuutta ja vakautta.

Huomattavaa on, että samoihin aikoihin myös meillä valtion johdossa istui presidentti, jonka presidenttiyttä pidettiin lähes ikuisena ja itsestään selvänä – sairaudesta huolimatta. Elviskin oli poistunut areenoilta vasta muutama vuosi aiemmin. Ironista kyllä, Urkista ja Elviksestä muistetaan aina mieluummin se nuoruusaikojen viriili, atleettinen ja pätevä kuningas tai presidentti, Brežnevistä ei.

Silti Leonid Brežnev ei luopunut vallasta vielä kevättalvella 1982 kärsimänsä sairaskohtauksenkaan jälkeen. Edes Voiton päivänä 1982 Leonidille lahjoitettu, pinnavanteita jäljittelevillä pölykapseleilla ja V8-moottorilla varustettu tuotantolinjan ensimmäinen Volga 3102 ei helpottanut vanhan automiehen oloa. Sinnittelyä kesti marraskuulle, kunnes Brežnev menehtyi 10.11.1982 sydänkohtaukseen. Neljän päivän suruaikaa seuranneet hautajaiset marraskuun 15. päivänä olivat kaikkien aikojen mahtipontisimmat neuvostojohtajan peijaiset. Arvomerkkejä turhamaisella Leonidilla oli niin paljon, että osa prenikoista seurasi arkkua tyynyihin kiinnitettynä.

Jo omana aikanaan Brežnev oli neuvostokansalaisten ivallisten vitsien kohde, mikä johtajan itsensä mielestä oli vain merkki välittämisestä. Meillä Suomessa itänaapurin johtajaa ei arvosteltu, elettiinhän ystävyyden, yhteistyön ja avunannon aikaa. Brežnevin jälkeen ruoriin nousi KGB:n johtaja Juri Andropov, jota seurasi lyhytaikainen Konstantin Tšernenko, ja lopulta Mihail Gorbatsov.

Stalinin aikana neuvostokansalainen pelkäsi sortoa, Hruštšovin aikana uudistuksia. Leonid Brežnev oli sitä mieltä, että kansalaisten pitäisi saada työskennellä ja elää turvassa. Presidenttikautensa ensimmäisellä puoliskolla Brežnev tekikin lujasti töitä kansalaisten eteen. Se, että talouskasvu 70-luvulla tyrehtyi, ei ehkä ollut Brežnevin vika lainkaan. On arvioitu, että Neuvostoliiton talouskasvu oli vielä 60-luvulla sodasta toipumisen aiheuttamaa, ja että ns. pysähtyneisyyden aikana talous taantui kommunistisen järjestelmän rakenteellisten vikojen vuoksi sen omalle tasolle. Perestroikan aikaisessa historiankirjoituksessa talouden romahdusta on yritetty vierittää uudistusten puutteen ja Brežnevin ajan aiheuttamaksi. Vaikka Brežnevin aika edustikin pysyvyyttä ja muutosvastarintaa, ei sitä voida yksinään syyttää siitä, etteivät talous, maataloustuotanto ja teollisuus yksinkertaisesti voineet toimia tehokkaasti ja kannattavasti sosialistisessa järjestelmässä.

Sitä paitsi, tutkimusten mukaan venäläiset valitsisivat Brežnevin ajan, jos pitäisi valita Neuvostoliiton aikakausista yksi. Se oli aikaa, jolloin NL oli suurvaltana suurimmillaan ja mahtavimmillaan, ja jolloin kansalaisten elämä kuitenkin oli turvallista ja alati parempaa. No, aika kultaa muistot.

Mobilisti on jo 40 vuotta toiminut ajoneuvokulttuurin ja alan harrastajien äänenkannattajana. Lehden linja on ollut alusta lähtien sama: Jos laite pitää pahaa ääntä ja/tai siinä on pyöriviä osia, se kuuluu Mobilisti-lehteen. Tilaajat saavat jokaisessa numerossa vähintään kahdeksan sivua enemmän luettavaa kuin irtonumero-ostajat. Nyt normaaliin Mobilistin tilaukseen kuuluu myös digilehti ja täydellinen lehtiarkisto numerosta 1/1979 aina tähän päivään saakka.

TILAA LEHTI

Joko luit nämä autojutut:

Pieni puhallus

Suzuki XN85D Turbo 1984 Moottoripyörän ahtaminen ei ole teknisesti kovinkaan helposti perusteltavissa. XN85 on Suzukin tulkinta aiheesta. Juttu on julkaistu aiemmin Mobilisti 2000 -lehdessä …

LUE LISÄÄ

Tshaikoja siellä, Tshaikoja täällä

Tshaikaa käsiteltiin Mobilistissa 2/15. Tässä jutusta yli jäänyttä kuvamateriaalia. Imatran voiman vanha AOB-33 oli 70-luvun lopulla tuttu näky Helsingin Bulevardin kadunvarteen …

LUE LISÄÄ

Erikoisurheiluauto

Pohjoismaiset erikoisurheiluautot – spesiaalit – muodostivat meikäläisen autourheilun kovan ytimen 40-luvun lopulla ja 50-luvun alkupuolella. Monet luokan autoista olivat niin tekniseltä kuin …

LUE LISÄÄ