Dexterin salaisuus

JAA
ARTIKKELI

Tämä juttu oli todella vaikea saada lehteen. Vielä vuonna 2008 silloin lähes 30 vuotta vanha Corolla DX herätti ankaraa vastustusta. Asiaa piti perustella päätoimittajalle päivittäin parin viikon ajan. Lopulta tarina julkaistiin Mobilistissa 5/2008.

Ajat ovat muuttuneet. Nyt uudemmillekin aiheille on perustettu oma lehti, Mobilisti 2000. Lisää samanlaista näet tilaamalla Mobilisti 2000:n.

Mobilisti 2000:n näytenumero on luettavissa täällä.

Dexterin syvin olemus

Toyota Corolla DX jatkoi Toyotan maailmaa valloittanutta linjaa. Malliston perheauton kuului olla luotettava, perinteinen ja tavallinen. Niin se olikin, uutena. Aikuistuttuaan autosta tuli Suomessa jotain aivan muuta.

teksti: Janne Halmkrona kuvat: kirjoittaja ja Matti Ouvinen

Päätoimittajamme Enqvist on ollut koko ikänsä intohimoinen autoharrastaja. Syvällisestä erikoisautotuntemuksestaan huolimatta hän on aina kannustanut etsimään lehden sivuille laitteita, joita mikään muu media ei käsittele. Kun kerroin löytäneeni taksina toimineen diesel-Volgan, hän riemastui: “Ai sellainenkin on jossain tallessa? Hyvä juttu.”

Ehdottaessani juttua Suomen hienoimmasta Corolla DX:stä, sain vastaani tekosyiden vyöryn ja kieltosanojen ryöpyn. Minulle ehdotettiin muutamaa vuotta vanhempaa Toyotaa tai ihan mitä tahansa muuta japanilaista. Corolla DX herätti tunteita. Sillä oli selkeästi syvempi merkitys, jotain mitä ei japanilaisella perusperheautolla pitäisi oleman. Asiasta oli otettava selvää.

Totinen paikka

Toyotan menestys perustui alusta alkaen siihen, että japanilaisen peltilelun maineesta pyrittiin eroon. Henkilöautoista tehtiin konservatiivisia ja luotettavia. Toimivaksi tunnettua rakennetta ei turhaan ryhdytty modernisoimaan. Ensimmäisen Corollan mukana esiteltiin K-sarjan moottori vuonna 1966. Saman moottorin jälkeläiset jatkoivat elämäänsä henkilöautojen jälkeen muun muassa Lite-acen keulalla niin pitkään kuin pikkupakua bensakoneella Suomeen tuotiin, siis vielä yli kolmekymmentä vuotta esittelynsä jälkeen.

Toyotan kaikki mallit olivat perinteisen takavetoisia vuoteen 1978, jolloin Tercel toi vedon eteen. Sitä suurempi malli, Corolla, sai uuden takavetoisen korin vielä vuonna 1979, kun esiteltiin neljäs Corollan korimalli. Auto tunnettiin virallisesti nimellä Corolla. Kirjainlyhenne DX tarkoitti oikeastaan vain varustelutasoa, myös halvempaa Super-mallia tuotiin maahamme.

Toyotan mallistosta löytyivät myös pakolliset urheiluversiot ja edustusautot. Pääasiassa Toyota silti teki turvallisia perheautoja niille ihmisille, jotka eivät halunneet autonsa pistävän liian helposti silmään Leppävaaran Maxin paikoitusalueella. Ja tekee yhä.

Puhutaanko?

Toyota Corolla DX on auto, jota ei näe juuri koskaan alkuperäiskuntoisena. Se on selvästi omissa piireissään suosittu, mutta niitä ei juurikaan entisöidä.

Miten tehdä pikainen tutkimus automallin harrastamisesta? Kääntymällä kaikkitietävän internetin puoleen. Suomen kielelle rajattu haku sanoilla Corolla DX antaa satoja vastauksia. Niiden lukeminen tuo yllättävän havainnon. Japanilainen perusauto on ilmiö, jonka minkä tahansa automerkin harrastajat tuntevat jo kirjaimista DX.

Jotkut muistelevat autoa, toiset jopa ajavat sellaisella yhä. Samaan aikaan ja samoilla keskustelupalstoilla DX on vitsi, joka viittaa koulutustasoon tai sen mataluuteen. Automallin omistaja ja siitä vitsailija eivät yllättäen ole vihoissa, vaan voivat olla jopa läheisissä keskusteluväleissä. Kaikki tietävät DX:n, ja sillä on jokin syvä merkitys. Kukaan ei vaan tunnu ottavan Corolla DX:ää vakavasti.

Mies ja Toyota

Lappeenrantalainen Vesa Tuomistokaan ei ole DX-harrastaja. Hän harrastaa Toyotaa. Vesa ajoi ajokorttinsa vuoden 1970 Corollalla. Hän on omien laskujensa mukaan omistanut yhteensä lähes 50 Toyotaa. Tällä hetkellä hänellä on niitä 7, joista osa on entisöity, osa odottaa vuoroaan. Kokoelmaan kuuluu vain japanissa myyty vuoden 1984 Toyota Crown Royal Saloon, joka on tullut lähes uutena muuttoautona sekä hieno Celica, jonka Juhani Halmeenmäki on esitellyt Mobilistin sivuilla jo 1/2006. Harrastus tuli jokin aika sitten siihen pisteeseen, että harvinaisten mallien lisäksi oli aika hankkia sellainen Toyota, jota ei vielä muilla ollut museokilvissä: Corolla DX.

Vuonna 2004 vesa löysi, kuten nykyään kuuluu, internetin huutokauppasivustolta vain hiukan yli satatuhatta ajetun DX-Corollan. Autosta syntyi pienimuotoinen tarjouskilpailu, mutta Vesa sai DX:n omakseen. Se odotti kunnostusvuoroaan jonkin aikaa. Kuullessaan museotarkastuksen ikärajan muutoksesta Vesa päätti saada DX:n museoitua vielä kun se oli mahdollista ja otti auton työn alle.

Seuraavan talven aikana auto entisöitiin, mutta sitä ei purettu kokonaan. Lähemmin tarkasteltuna pohjasta ja helmoista löytyi odotettua enemmän ruostetta, joten hitsattavaa oli joksikin aikaa. Tekniikka ja voimansiirto pysyi paikoillaan koko remontin ajan. Autolla on nyt ajettu noin 115 000 kilometriä. Matka ei japanilaisen perusauton tekniikalle merkitse vielä juuri mitään, mutta aika oli syönyt peltien lisäksi koristeosia, joita Vesa joutui myös vaihtamaan. Hän osti tilalle alkuperäisiä varaosia, joista suuri osa oli maahantuojan varaston viimeisiä kappaleita.

Miltä DX tuntuu?

1980-luvun perheauto tuntuu lähes huvittavan alkeelliselta. Ohjaamo on tehty mustasta muovista, joka kiiltelee kuin tehtaan mainoksessa ikään. Mittareita ovat vain ne tarpeelliset sekä kvartsikello. Radio on Nationalin valmistama Toyota Auto Repeat, joka ei sekään ole tämän auton alkuperäisvaruste. Radion Vesa on löytänyt rompepäiviltä. Vaaleanharmaa istuinkangas on asiallista ja kuskin penkki mukavan pehmeä.

Käsiryypyllä varustettu kaasutinmoottori käynnistyy hyvin japanilaisesti – luotettavasti, mutta ei ihan ensimmäisellä kampiakselin kierroksella. Kytkin on kevyt, ja vaihteet loksahtavat vaivatta paikalleen. DX on kevyt ohjata hitaassakin vauhdissa, vaikka hammastanko-ohjaus on tehostamaton. Moottori vetää luotettavasti, mutta ei vastaa kaasuun mitenkään erityisen innokkaasti. Jousituskin on japanilaiseen perheautoon sopiva: miellyttävä, mutta keskiverto.

Auto antaa itsestään hyvin tehdyn vaikutelman, mutta mikään sen ominaisuus ei oikeastaan jää mieleen. Kuvaavaa on se, että tämän vähän ajetun yksilön kaksi ensimmäistä omistajaa ovat olleet naisia. Mikä ihme teki juuri tästä automallista nuorten miesten suosikin?

Takaveto

Nuorison autokanta riippui 1980-luvun alussa sekä auton maksajasta että ajajan elinpiiristä. Lukiolaiset ajoivat äidin autolla, tai äidin ostamalla Rellu Vitosella tai Fiat 127:lla. Nuoret työläiset, tai vielä ammattikoulussa opiskelevat hankkivat omilla rahoillaan jotain omissa ympyröissään uskottavampaa.

1970-luvun loppuessa Amazon oli kova sana. Opelin ja Fordin perusmallit kelpasivat myös. Pieniä Bemareita oli vähän, mutta japanilaisia isomoottorisiksi laskettavia takavetoisia hiukan enemmän. Niin, tuohon aikaan noissa ympyröissä 1,6 litran nelonen oli keskivertoa suurempi moottori. Datsunin Ässät kelpasivat nuorelle miehelle, mutta Toyotan Celicatkin kulkivat leveästi liukkaalla. Toiset ostivat ajoneuvonsa pienemmällä budjetilla ja päätyivät vanhaan Corollaan, Ladaan, tai jos oikein huonosti kävi, etuvetoiseen pikkuautoon.

Tässä ryhmässä Toyota tarjosi pitkään kilpailukykyisiä, sopivasti vanhentuneita – eli riittävän halpoja – autoja. Vuonna 1984 esitelty Corollan viides inkarnaatio oli etuvetoinen eikä kelvannut nuorisolle, joten Dexter jäi viimeiseksi suditteluun kelpaavaksi korimalliksi. Jossain kaukana omissa piireissään, vakavat autoharrastajat ajoivat kalliit isolohkonsa tai itse entisöidyt museoautonsa syksyllä talliin muusta maailmasta välittämättä. Corolla-mies suorastaan odotti ensilumia.

Hullut päivät

Tuli 1980-luvun hullut vuodet. Amerikanjenkkejä ja saksanautoja tuotiin maahan niin paljon kuin valuuttalainoilla vain sai. Koko maa oli yht´äkkiä täynnä harvinaisuuksia, joita ei oltu aiemmin nähty kuin ulkomaisissa lehdissä tai enintään Veekasin sivuilla.

Harva silti osti Cadillacin ensimmäiseksi autokseen. Jollain piti ajaa talvellakin, eikä kuivaa autotallia avoautolle saa halvalla, varsinkin jos asuu ensimmäisessä työsuhdeyksiössään Vantaan Koivukylässä.

Kun lukee nettikeskusteluja, huomaa kuinka monelle Corolla oli se ensimmäinen oma auto. “Kyllä huomaa että mun serkku on amiksessa. Olivat käyneet Lappeenrannassa Autovälitys XXXX -liikkeessä, joka kuitenkin paremmin tunnetaan nimellä Peltoautot XXXX, niin olivat sitten tuoreen kortin saaneelle serkulle etsineet autoa, katselleet jotain Volvoa, ei mikään 240 vaan joku sulavalinjaisempi ja pienempi, mutta mikään muu ei kelvannut kun Toyota Corolla DX -82! Perhe on pahin!” kertoo yksikin nimimerkki. “Yli kymmenen vuotta sitten eka oma auto oli -80 Corolla DX ja nyt on vähän vakavampi DX-Corolla projekti menossa jo monetta vuotta eikä loppua näy” tunnustaa toinen. Paatuneet amerikanautoilijatkin tunnustavat kaukaisen itämaan värejä: “Usko tai älä, mun kaks ekaa autoa oli tojoja, ei tosin yhtää dexteriä vaikka liki olikin, tänä päivänäkin jos multa joku ei autoharrastaja kysyy: Mikä käyttöauto kandee ostaa, vastaan tojo, nissu, tai matsda -litanian, kysyjä saa itte päättää mallin.”

“Mutta oi miten kaunis nainen tuo Heli Vaaranen onkaan. Saisinpa hänet omaan Corolla DX:ääni vierelleni niin ajaisin hänen kanssaan kohti auringonlaskua karvanopat heiluen, ja voisimme paheksua yhteen ääneen autoharrastajien rappiotilaa ja nykynuorten kauheutta” muuan nettikeskustelija unelmoi. (Tutkija Heli Vaaranen tarkasteli 2004 väitöskirjassaan nuorten miesten autokulttuuria.)

Ikiteini

1990-luvulle tultaessa Amazonia ei enää tuunattu, vaan entisöitiin. Samaa tietä olivat menneet jäljelle jääneet Celicat ja Sössödatsunitkin. Bemarin 300-sarja piti hintansa liiankin hyvin eikä edes suurin, 1600-kuutioinen Lada ollut uskottava Hallituskadun lauantai-illan huumassa.

Toyotan viimeinen takavetoinen perusauto jatkoi 1970-luvun elämäntyyliä vielä kolmannen vuosituhannen puolelle. Vaikka se oli ollut uutena tylsä perheauto ja säilytti luotettavana japanilaisena arvonsa pidempään kuin muut. Tarpeeksi ikääntyessään se oli viimeinen ilmiön puhdasverinen edustaja. Jotkut vaihtoivat K-sarjan moottorin suurempaan. Kaikkein perehtyneimmät saivat katsastajankin uskomaan, että Toyota tarvitsee kahdella kannen yläpuolisella nokka-akselilla varustetun voimamoottorin. Suurimmalle osalle viritys silti rajoittui karvanoppiin, takalasiritilään ja koristekapseleihin.

Takavetoisten perheautojen paikan Hallituskadulla veivät tuontiautot, nuo maahanmuuttajat, jotka eivät olleet aikuistuneet luonnollisesti tässä maassa.

Toisin kuin Sössö, Celica tai Amazon, Dexter ei koskaan aikuistunut harrasteautoksi. Oikein harrastetulla autolla ajetaan vain kesäisin, kun DX on parhaimmillaan talven liukkailla. Vakaville autoharrastajille, kuten päätoimittajallemme, DX edustaa yhä karvanoppakulttuuria.

Kirjoittaja on viettänyt aikaansa sekä lukiossa että ammattikoulussa.

Toyota Corolla DX 1981

MOOTTORI

Tyyppi: 4-syl. Nestejäähdytetty rivimoottori, viisi runkolaakeria, kansiventtiilit, työntötangot.

Tilavuus: 1 290 cm3, sylinterimitat: 75 x 73 mm, puristussuhde 9,5

Teho: 65 hv (DIN)/ 5 600 r/min

Vääntö: 98 Nm (DIN)/ 3 500 r/min

VOIMANSIIRTO

Nelivaihteinen manuaalivaihteisto, lattiavalitsin, takaveto

JARRUT

Kaksipiirinen jarrujärjestelmä alipainetehostimella, edessä levyt, takana rummut

OHJAUS

Hammastanko-ohjaus

JOUSITUS

Edessä: McPherson-joustintuki kierrejousin

Takana: jäykkä akseli kierrejousin, Panhard-tanko

KORIRAKENNE

Itsekantava kaksiovinen teräskori

MITAT

Pituus: 4,05 m

Leveys: 1,61 m

Korkeus: 1,39 m

Akseliväli: 2,40 m

Raideleveys: e/t 1,32/1,33 m

Omamassa: 870 kg

Ilmoitettu huippunopeus: 150 km/h

Kiihtyvyys 0-100 km/h: 15,1 s

Hinta vuonna 1980: 39 600 mk

Mobilisti on jo 40 vuotta toiminut ajoneuvokulttuurin ja alan harrastajien äänenkannattajana. Lehden linja on ollut alusta lähtien sama: Jos laite pitää pahaa ääntä ja/tai siinä on pyöriviä osia, se kuuluu Mobilisti-lehteen. Tilaajat saavat jokaisessa numerossa vähintään kahdeksan sivua enemmän luettavaa kuin irtonumero-ostajat. Nyt normaaliin Mobilistin tilaukseen kuuluu myös digilehti ja täydellinen lehtiarkisto numerosta 1/1979 aina tähän päivään saakka.

TILAA LEHTI

Joko luit nämä autojutut:

Finnilän lumikiituri

Elettiin 60-lukua. Kilpa-autoilijanakin tunnetun Lars Finnilän piti päästä liikkumaan mökillään Porkkalanniemellä myös talvella. “Lade” oli toipumassa Saksassa tapahtuneesta onnettomuudesta, …

LUE LISÄÄ

Keräilykappale painossa!

Nyt on viimeinen mahdollisuutesi ostaa uusi Mobilisti 2000! Joudut tällä kertaa tyytymään lehtipisteiden tarjontaan, uusia tilauksia kun ei enää oteta vastaan. Lehti ei nimittäin ilmesty …

LUE LISÄÄ

Katso, mitä K.L.B. sanoo Austin Maxista!

Mobilisti 4/2016 saapuu tilaajille 10.6. Kioskeihin sitä saa odottaa ensi viikkoon asti. Koska asiaa oli paljon, teimme lehdestä entistäkin paksumman. Videolla hieman esimakua tuoreesta …

LUE LISÄÄ