Grande Remise

Eurooppa oli jotain ainutlaatuisen ylevää vielä 1930-luvun alussa. Suuri lamakausi ahdisti, mutta saattoi yhä uskoa, että Eurooppa oli maailman keskipiste ja olisi sitä myös tulevaisuudessa. Malmin kentän avaaminen vuosikymmenen lopulla teki matkustamisesta sujuvampaa, mutta lentojen määrä ei vielä pitkään aikaan noussut yhtä korkealle kuin mitä se on nyt. Malmin kentän säilyminen oikeassa käytössään on yhä tärkeämpää. Vielä ensi viikon ajan voit allekirjoittaa kansalaisaloitteen kentän säilyttämisen puolesta täällä.
Oheinen Jukka Luoman kirjoittama matkakertomus on julkaistu aiemmin Mobilistissa 2/2012. Tilaa Mobilisti!

”Autolla läpi Euroopan!” riemuitsi kaikelle uudelle niin altis runoilija Olavi Paavolainen. Vanhaa mannerta piti elvyttää nykyajan elämänvimmalla. Vimman paras vertauskuva oli auto. Paavolaisen runon nimi olikin ”Punainen Fiat”. ”Autolla läpi Euroopan! Kaupunkeja, kyliä, linnoja kuumana virtana – ahdistus – raivo ja riemu – hurmio! kuolemankauhu… Huiii – huiii – Sinä ihana kulkija, kuollut ja elävä, kiiltävä Hirviö”, hihkui Olavi. ”Kaukana odotti elämän tulinen tanssi”, iloitsi runoilija. Hurmiossa ajettiin hanhi hengiltä. Kylän eukko kiroili tienvarressa. Autoilussa Euroopan halki voisi kaiketi olla muitakin käytännön pulmia kuin hanhet. Oli silti keinoja, jos lähtijällä oli turistin perustarvikkeet eli riittävästi aikaa, rahaa ja viitseliäisyyttä.

Vauras herrasväki Kenonen janosi päästä maistamaan Euroopan mannermaan anteja syvin siemauksin. Janosi sitäkin enemmän, koska tuttu herrasväki X aikoi viettää kevään Risteilyllä Karibianmerellä. Herra Kenonen oli pörssissä tuttu ja lisäksi vastuullisessa asemassa, koska oli liikemies Aukusti Bartholomeus Kenosen nuorempi veli. Aukustista oli pakinoitsija Tiitus tehnyt kuuluisan hupaisilla vaikka epäkunnioittavilla kirjoituksillaan. Keskustelut Karibian-risteilyistä saivat Kenosen mietteliääksi. ”Sadunomaista elämää”, kuvasi reklaami kuutta viikkoa Ruotsin Amerikan-Linjan Kungsholmilla ja Gripsholmilla. ”Ajat muuttuvat, ja tottumukset niiden mukana”, sievisteli kirjoitus ylellisyyttä.

Mutta miksi pilkata Kenosten kaipuuta Eurooppaan? Euroopassa soivat aivan todella katedraalien kellot. Euroopan sydämessä tuoksuivat alppiniityt, hyvät ruoat ja viinit. Elegantit hotellit huokuivat varmaa elämäntyyliä, jolle risteilyalusten jatsiorkesterit ja muut sekalaiset seurakunnat eivät vetäisi vertoja. Ja olihan Euroopan ja koko maailman keskuksena yhä Pariisi. Kenonen oli saanut liiketuttaviltaan Pariisista paljonkin kiintoisaa tietoa – siitä toiste! – mutta nimenomaan vihjeen siitä, kuinka herrasväen yhteistä matkaa olisi miellyttävää ja antoisaa jatkaa Pariisista.

Pariisista saattoi vuokrata loistoauton ja luotettavan kuljettajan ja ajaa – mihin vain! Tämä Grande Remise eli Iso reitti oli etenkin rikkaiden jenkkien suosiossa – tai ainakin oli ollut, ennen kuin New Yorkin pörssi oli romahtanut 1929 ja lama iskenyt. Jopa Amerikan juristien tulot olivat romahtaneet. Siksi seisoisi Pariisin Suuren Oopperan seinustalla nyt entistä hienompi rivi loistoautoja.

mobilisti_pariisi_katu
”Mene Place d’Operan itälaidalle noin kello 10 aamulla ja silmäile maailman upeinta taksirankkia”, kehotti muuan autoista innostunut tuttava. Hän sanoi laskeneensa rivistössä eräänä aamuna yhden Rolls-Roycen, kaksi Hispano-Suizaa, kaksi Cadillacia, Lincolnin, Packardin ja kahdeksansylinterisen Renaultin. Kenonen oli innostunut. Kotona oli ajatus ollut erityisesti neiti Laetitia Kenosen mieleen. Laetitia lähtisi isän ja äidin kanssa tutustumaan suureen maailmaan. Tätä Kenonen jäi pohtimaan. Pitkällä matkalla olisi aina läsnä tai lähellä tuntematon kuski. Entä jos tämä ulkomaalainen olisikin tunnoton lurjus ja vokottelisi salaa lapsellista Laetitiaa… Tästä ja muista syistä Kenonen päätti varata auton tunnetun Thomas Cook -matkatoimiston kautta.

Hän sai rauhoittavan vastauskirjeen, jonka mukana oli lehtiartikkeleita. Autoja vuokrasivat ja ajoivat niiden omistajat. Heidän piirinsä oli tiivis ja kunniallinen. Kuljettaja oli usein entinen upseeri ja osasi pitää oikean välimatkan. Merkittävän moni ajaja-omistajista oli pakolainen bolshevikkien valtaamalta Venäjältä. Asiakkaille oli entinen sotaherra vain Gaston tai Auguste palveluskunnan tapaan. Pyynnöstä hän muuttui vanhan maailman herrasmieheksi, joka piti tyylikkäästi seuraa ravintolassa tai kasinolla tai pelasi tennistä.

Työ vaati erään lehtileikkeen mukaan ”persoonallisuutta, malttia, itsehillintää, hienovaraisuutta ja huumorintajua”. Jos sopivaisuuden rajoja rikottaisiin, syyllinen syrjäytyisi armotta Oopperan rivistöstä. Kuljettaja oli monipuolinen ammattimies. Hän hoiti auton monimutkaiset paperit rajoilla. Hän tiesi, minne kannatti majoittua ja missä aterioida. Hän osasi ehdottaa, mikä katedraali ja museo oli hienoin. Hän taisi kieliä ja tiesi, kuinka miliisiin piti suhtautua. Moni kiusallisen epävarmuuden hetki jäisi kokematta. Kevyin mielin uppoutuivat Kenoset siis kevättalvella Baedekerin matkaoppaisiin ja Michelinin karttoihin. Miten ihanaa oli suunnitella!

mobilisti_kuljettaja

Hieno auto, taitava ajaja ja hyvät tiet veisivät, minne mieli tekisi. Euroopan turismi oli lamassa vähentynyt niin, että vain Pariisiin piti tehdä hotellivaraukset. Rouva Kenonen antoi miehensä intoilla ja piti tavalliseen tapaan vain huolta siitä, että kaikki tarpeellinen muistettaisiin. Kenoset päätyivät lopulta reittiin, joka vei Pariisista Lyoniin, Geneven kautta Milanoon, Zürichiin ja hienoston kylpylä- ja kasinokaupunki Baden-Badeniin ja lopuksi Verdunin karujen taistelukenttien kautta takaisin Pariisiin. Sinne varattiin viikko.

Melkein kuukauden kierros sydän-Euroopassa olisi kokemus, jota harva koti-Suomessa ja edes Helsingissä voisi kerskua. No, kokemus tulisi kalliiksi. Kilometri ranskalaista tietä maksoi 4,5 frangia, muualla viisi. Ajajan päiväraha oli Ranskassa 75 frangia, muualla 100 ja 125 frangin välillä. Kenonen laski, että 20 päivän ja 2 200 kilometrin ajo maksaisi 12 000 frangia eli vajaat 20 000 Suomen markkaa. Perheen päiväkuluiksi hän päätti 150 frangia hengeltä, kylliksi ensi luokan hotelleihin ja hyviin aterioihin. Siitä kertyisi toinen parikymmentätuhatta.

Elettäisiin oikein hyvin muttei ylettömästi, ajattelivat herra ja rouva Kenonen. Todellinen de luxe maksaisi kaksin tai kolmin verroin. Pariisissa eivät Ritz- ja Meurice -hotellit edes viitsineet julkaista taksojaan. Jännittävin oli Laetitian mielestä kuitenkin se päivä, jolloin päätettiin, miten Pariisiin mentäisiin.

mobilisti_sas

Aivan modernismin hengessä Kenoset hylkäsivät reuhaamisen Itämeren-laivoilla Stettiniin ja edelleen junilla ahtaan Saksan läpi. Vapauteen matkattaisiin vapain siivin, lentokoneella! Kenonen tunsi olevansa sentään aika poika, kun hän osti lentopiletit Helsingistä Tukholmaan, paikat Tukholman- Malmöön junaan lentoyhteyden puutteessa ja Malmöstä lennot Pariisiin. Reittiä lensivät Aero ja ruotsalainen ABA yhteistyönä. Olihan modernia, mutta kallista! Kolmen hengen lipuille Helsinki-Pariisi-Helsinki tuli hintaa noin 27 000 markkaa. Lentokoneeseen sai kapsäkkejä ottaa paljon vähemmän kuin laivamatkalle. Juhlavaatteiden tarve pitäisi punnita tarkoin.

Raha oli ehkä sivuseikka Euroopan rinnalla, mutta on hyvä suhteuttaa Kenosen varaamat 65 000 markkaa muuhun rahaan. Niillä olisi saanut Suomessa kaksi uutta amerikkalaista perusautoa, Ford Model A Roadsteria, tai uuden 60 neliön asunnon Helsingin keskustasta. Suomalainen keskipalkka toi sen verran bruttona, kun teki kuuden yhdeksäntuntisen työpäivän viikkoja 2,5 vuotta. Jos töitä nyt lama-aikana oli. Sivumennen: Herrasväki X:ää houkutelleet Karibian-risteilyt maksoivat täyshoidossa kolmelta ”alkaen” 59 000 markkaa. Matkat lähtösatamaan Göteborgiin ja takaisin nostivat vielä hintaa.

Ja miten meni? Kenosten autoksi tuli Cookin neuvosta uusi Daimler 16-20. ”Aristokratiaa kohtuuhinnalla”, sanoi siitä autosta englantilainen lehti Motor koeajossa maaliskuussa 1931. Sen kalliimmilla sisarilla ajoi Englannin kuningashuone. Hyvän matkavaunun Daimlerista teki lehden mukaan leveä jousitus. Kulku oli kaarteissakin ”merkittävän turvallisen tuntuista”. Daimler oli luotu Englannin mutkaisille, mäkisille ja hyväpintaisille teille. Jarrut olivat hyvät, esivalintainen vaihteisto ja nestekytkin helpot. Tyhjänä 1 600 kiloa painanut 16-20 ei juuri ollut urheilullinen mutta luistiventtiilinen 2,6 litran moottori vei täysin riittävään 100 kilometrin huippunopeuteen. Bensiiniä kului Motorin mukaan 16 litraa sadalla. Suuret loistoautot kuten Bentley 8-litre söivät kaksi kertaa enemmän.

mobilisti_matkailua

Ajopäivinä Kenoset matkasivat maltillisesti noin 160 kilometriä. Ainoa auton harmi sattui kuoppaisilla teillä lähellä Italian rajaa, kun yksi etuakselin lehtijousi katkesi. Ajaja oli huolissaan, mutta italialainen korjaamo toimi nopeasti. Muita ikävyyksiä ei ollut. Ammattimiehen kyyti oli Kenosesta mukavaa. Autossa istui sitä paitsi rauhallisemmin, kun auto oli jonkun muun.

Parhaat tiet olivat Ranskan kuuluisat Routes nationales. Ranskan tieverkosta oli kestopäällystetty jo 14 prosenttia. Yleistä nopeusrajoitusta ei ollut, mutta laki vaati, että ”nopeus on aina ajajan hallittavissa”. Michelinin opaskirja neuvoi, että oli viisasta noudattaa tarkoin paikallisia rajoituksia. Uudenaikaisimmat tiet kiinnostivat, mutta reitti ei vienyt Italian Autostradoille. Saksan Autobahneista ei ollut vielä tietoakaan. Saksassa Kenoset panivat merkille henkilöautojen vähyyden Ranskaan verrattuna.

Kenonen oli pelännyt rajanylityksiä luettuaan suomalaisen Euroopan-kiertäjän Johan Rosbergin eloisat kuvaukset Belgian tullin kiusanteosta joku vuosi aikaisemmin. Rosberg oli jopa uhattu vangita. Ranskalaiset tullimiehet riehaantuivat, kun auton maassaololuvan aika oli ylittynyt. Hollantilaiset olivat muuten töykeitä. Miten siunattua oli, että Kenosten ajaja osasi Italian rajalla rauhoittaa Ranskan tullin turhat epäluulot. mobilisti_monte-carlo

 

Mitä Kenonen tekisi jälkikäteen ajatellen toisin? No, autoista hän innostui matkalla sen verran, että koettaisi nähdä jonkin autokilpailun. Monacon GP ajettiin huhtikuussa. Kenonen sanoi uskovansa, että naisväki suostuisi viettämään pari ylimääräistä päivää Monacossa. Matkasäät voisivat tosin olla oikulliset. Toukokuussa ajettiin Targa Florio aurinkoisessa mutta etäisessä Sisiliassa. Berliinissä oli sen sijaan toukokuussa tarjolla maailman hurjinta vauhtia Avus-radalla.

Kenonen opiskeli uudessa innostuksessaan jopa ulkomaisten lehtien kirjoituksia ja osasi selittää, että GP-maailmassa tapahtui. Ratojen valtiaan Bugattin taidot ja varat loppuivat 1931. Alfa-Romeo ja Maserati hallitsivat. Sitten vuosikymmenen puolivälin lähestyessä alkoi Saksasta kuulua muutakin kummaa kuin Hitlerin puheet. Ennennäkemättömien kilpa-autojen murinaa…

Hieno reissu, mutta herra Kenosen suuhun jäi Euroopasta maku, joka ei hänestä enteillyt hyvää. Kesällä 1931 puhkesi Saksasta ja Itävallasta valuuttakriisi, jossa kultakannat murtuivat ja Suomen markka vajosi syvälle. Mahtivalta Ranska tuntui olevan köyhtymässä ja poliittiset mielialat olivat siellä ylen kireät. Italiassa meni Mussolinin hallituksen komeilunhalu liikemiehen silmissä yli maan varojen. Saksassa oli hajahtanut väkivalta. Oli hyvä, että Euroopanmatka oli nyt tehty. ●

 

Lähteitä: Motor 10.3.1931 ja 2.6.1931; Philip Gibbs: European Journey (1934); Christoph Maria Merki: Der holprige Siegeszug des Automobils (2002); Suomen vuosisata (1999); opaskirjoja, aikatauluja, lehtiä. 

mobilisti_tukholma