Pistoksissa

Olen aina halunnut Vespan.

Valtteri Mertalo

Minulle Vespan on oltava juuri se oikea, riittävän vanha malli. Jo vuosien ajan olen säännöllisesti surffaillut myyntipalstoja unelmoidakseni sellaisen ostamisesta. Vuosi sitten päätin viimein tehdä asian eteen jotain ja menin autokouluun ajaakseni moottoripyöräkortin. Sain kortin, vaikka ainoa aikaisempi kokemukseni moottoroiduista kaksipyöräisistä oli, kun pääsin lapsena kokeilemaan kaverini Samin Honda Monkeytä. Se päätyi sutimaan kolmen metrin päähän aitaa vasten. Tänä keväänä hankin oikean mallisen kypärän ja sivulaukut. Skootteri minulta tosin yhä puuttuu.

Päätin tutustua asiaan kesäkuun alussa käymällä vanhojen skootterien harrastajien tapahtumassa nimeltään Peltiparaati. Oheiset kuvat ovat sieltä. Peltiparaati oli ajotapahtuma, joka alkoi Sörnäisten rantatien huoltoasemalta, jatkui Vuosaareen ja päättyi Suvilahteen. Vespat olivat peltikauden laitteita ja luonnossa eikun kaupungissa ihan yhtä hienoja kuin kuvissakin. Tyylejä oli monia. Oli rottapyöriä, entisöityjä ja eri tavoin rakennettuja. Elokuvista tuttu modityyli oli vallitsevaa. Oli parkatakkeja, Dr. Martensin buutseja, RAF:n kokardeja ja lisäpeilejä.

Olen päättänyt ostaa Vespan tänä kesänä. Tarkoitukseni on ostaa pyörä Ranskasta ja ajaa sillä lomani ajan Välimeren rannikolla. Loman päätteeksi nostan skootterin tätä väliä säännöllisesti liikkuvan muuttoauton kyytiin ja lennän itse Suomeen odottelemaan Vespaa kotiin.

Pieneksi ongelmaksi on muodostunut ranskalaisten myyjien vastahakoisuus. Olen löytänyt paikalliselta myyntipalstalta useita todella hienoja Vespoja. Ranskasta kotoisin oleva ystäväni on lähettänyt muutamalle myyjälle viestejä. Yksikään ei ole vastannut, vielä. Silti aikatuluni on selvä. Kesäkuun lopussa lennän Ranskaan ja ostan Vespan. Ostosmatkastani kerrotaan syksyn Mobilistissa.

En ole vielä kertaakaan ajanut Vespalla tai millään muullakaan skootterilla.