Finn-Leiju

JAA
ARTIKKELI

Suomessa on valmistettu vähän kaikkea.  Jopa ilmatyynyaluksia. Finn-Leijua koeajettiin Mobilistin numerossa 2/2010.  

Pidätkö lukemastasi? Tilaa Mobilisti.

teksti: Janne Halmkrona kuvat: Matti Ouvinen

”Mulla olisi muuten myynnissä ihan sinun näköisesi laite”, sanoi tuttu mies pysäköintialueella. Sami Partanen lähti kaverin mukaan ja löysi pienehkön lavetin, jolle oli pysäköity jonkinlainen ilmatyynyaluksen ja kompostin yhdistelmä. Pitkään puun alla säilytetty laite oli pikkuhiljaa täyttynyt lehdistä, jotka olivat tietenkin kastuneet, eihän satanut vesi päässyt laitteesta pois. Vettä oli niin paljon, että takaosassa sijainnut moottori näytti olevan lähes kokonaan upoksissa.

Sami ei miettinyt yhtään, millä lailla tämä kokonaisuus oli hänen näköisensä, vaan osti yhdistelmän omakseen. Lavetin renkaat täytettiin, ja kokonaisuus hinattiin Samin yrityksen hallin pihalle.

Suomessa valmistettu Finn-Leiju oli myyty uutena ulkomaille, Ruotsiin. Sen historiasta siellä ei ole mitään tietoa olemassa. On vain arvailtu punaisen laitteen olleen jonkin pelastuslaitoksen käytössä. Suomessa sillä oli tiettävästi ajettu ainakin kerran Uudenkaupungin satamassa.

Sami sai laitteen tyhjennettyä märkien lehtien seoksesta. Vikojakin löytyi. Ruotsalaisten alukseen asentama Lenko-merkkinen nostomoottori ei toiminut, eikä siihen löytynyt osia, joten Sami asensi tilalle vastaavan, 300-kuutioisen MAG:n. Työntömoottorina toiminut Rotax oli yllättäen ehjä, vaikka se oli ollut lähes kaasutinta myöten veden peitossa ties kuinka pitkään. Siihen vaihdettiin uudet kampiakselin stefat ja kaasuttimet puhdistettiin. Moottorin kumikiinnikkeetkin vaihdettiin uusiin. Leijun sähköjärjestelmä on yksinkertainen, mutta vaati pientä hifistelyä toimiakseen luotettavasti. Aluksen pohjassa oli pari reikää, ikään kuin laite olisi laskettu vauhdissa maahan.

Ne korjattiin itse, mutta ilmatyynyn pussien korjaamiseen tarvittiin ompelijan apua. Alukseen teetettiin aluksi 20 uutta ilmapussia. Ensimmäisellä koeajolla Sami puhalsi itse aluksella lavetille sen verran epäonnisesti, että kärryn reunus repi ilmapusseja rikki laajalta alueelta. Sami päätti tällä kertaa korjata ne itse. Hän osti käytetyn teollisuusompelukoneen, purjekangasta ja pressua ja ompeli rikkomansa tyynyt kuntoon. Nyt Finn-Leiju on teoriassa hyvässä ajokunnossa, mutta pientä ruuvausta se vielä vaatii. Rotaxin ilmanottoon pitää kehittää imuilmanlämmitin, sillä sen kaasutin tuppaa jäätymään jolloin kaasuttimen luisti juuttuu paikoilleen.

Ajoneuvolla ajaminen on osoittautunut suosituksi, mutta hiukan hankalaksi. Tuttavat ja ohikulkijat ovat innoissaan kyselemässä koeajomahdollisuutta. Harva on silti valmis lähtemään pariksi tunniksi jäisen järven rannalle siirtämään ajoneuvoa lavetilta pois ja reuhtomaan nostomoottoria käyntiin. Sami aikookin asentaa nostomoottoriin sähkökäynnistimen ennen kuin uskaltautuu sulan veden aikana leijumaan. Nykyisellä asennuksella nostolaite nimittäin käynnistetään vetämällä narusta laitteen edessä seisten. Nostomoottorin sammuessa järvenselälle sulan veden aikaan sitä ei saisi enää ollenkaan käyntiin. Me pääsimme koeajolle talvipakkasella.

Leijuntakokemus

Olemme järven jäälle auratun ajoradan alkupäässä. Leiju lepää pussit tyhjinä matalalla kärryllään. Sami peruuttaa vaunun penkkaa vasten ja asettaa sen taakse pari vanerinkappaletta ajoluiskaksi. Hän aloittaa nostomoottorin käynnistämisen. Leijun edessä seisten Sami joutuu vetämään kaksin käsin useamman kerran ennen kuin MAG pärähtää metelöimään. Moottorin ääni yhdistettynä puhaltimen suhinaan tekee lehtipuhallinmaisen vaikutelman, Leiju on vain paljon äänekkäämpi.

Survon korvatulpat korviini. Leijun ilmatyynyt täyttyvät saman tien, ja se kohoaa vaaksan verran ylös. Laite työnnetään miesvoimin pois kärryn päältä. Laite pysyy tyhjänä hiukan takaviistossa asennossa. Sen keula painuu perän tasalle vasta Samin noustessa kuljettajan paikalle. Sami käynnistää sähköstartilla ajomoottorin. Meteli vain yltyy, ja Sami kaasuttaa tiehensä.

Pienen lenkin jälkeen pääsen itse ohjaimiin. Sami huutaa minulle pikaohjeet moottoreiden ja ohjauksen hallintaan. Ohjaustangossa on kaksi kahvaa. Vasen pysyy paikoillaan siinä mihin se jätetään, kuin ryypyn vipu moottoripyörässä. Sillä pidetään etumoottorin kierrokset oikeina, eli yleensä täysillä. Oikea on koko käden kahva ja muistuttaa toiminnaltaan ja ulkonäöltään mopon käsijarrua. Sitä puristamalla Leiju lähtee liikkeelle.

Kiihtyvyys ei ole kovin nopeata, mutta selvä lentämisen tunnelma Leijun liikkeessä on. Ohjaus tuntuu ensi yrittämällä tehokkaalta ja nopealta. Se vain ei vaikutakaan ajoneuvon lentosuuntaan, vaan ainoastaan Leijun ajoasentoon. Käytännössä ohjaustankoa käännettäessä Leiju kyllä kääntyy heti, mutta jatkaa kylki edellä entiseen suuntaansa. Sivulla ei ole tuulilasia, joten ilmatyynyjen alta pölisevä lumi nousee suoraan silmiin. Leiju vaatii selvästi vastaheiton muuttaakseen suuntaansa. Ensiksi ohjaus oikealle, sitten tiukasti vasemmalle ja taas oikealle. Nyt perä osoittaa oikealle ja potkurivirta työntää lentohärveliä vasemmalle.

Pienellä yrittämisellä saan perän heilautettua täydestä vauhdista kohtisuoraan sivulle ja sieltä samalla vauhdilla vastakkaiseen suuntaan, kunnes perä osoittaa menosuuntaan. Hirmuisen lumenpöllähdyksen keskeltä huomaan Leijun pysähtyneen täysin ja keulan osoittavan entiseen tulosuuntaan. Yritän jatkaa matkaani, mutta ajomoottori lakkaa vastaamasta kaasuun ja pysyy puoliteholla. Sami sammuttaa molemmat moottorit ja avaa moottoritilan kannen. Kaasuttimen luisti on jäätynyt paikoilleen. Se ruuvataan irti ja lasketaan lämpimän moottorin päälle sulamaan.

Sami kertoo asentavansa vielä imuilman esilämmityksen, sillä tämä jäätyminen ei ollut ensimmäinen kerta. Rotaxin moottorissa on sellainen varmaankin joskus ollut, mutta se on aikojen kuluessa hävinnyt. Muutaman minuutin lämmittelyn jälkeen moottorit käynnistetään, ja puhallamme takaisin. Paikalle on ilmestynyt pari miestä, jotka kyselevät Samin ajokokemuksia. Heillä kun kuulemma on myös ilmatyynyalus, se on tosin vielä hiukan keskeneräinen. Ei ole tosi, näitähän on kaikilla! Talutamme Samin Leijun takaisin kärrylleen. Kotimatkalla käymme ihailemassa herrojen keskeneräistä, Leijua huomattavasti suurempaa alusta. Se muistuttaa suuresti Leijua, potkuri tunneleineen on näköjään saman valmistajan tekemä. Ajomoottorina on sentään klassinen kuplan moottori.

Autotallipuhallin

Teollisuuden historiassa on lukemattomia esimerkkejä, jolloin aiheesta innostuminen on vienyt voiton taloudellisesta analyysistä. Usein teknisten alojen miehet ovat aloittaneet heitä kiinnostavan laitteen tuotannon, ennen kuin sille on edes tiedetty olevan ostajia. Autotalliyrityksenä aloittaneen Finn-Leijun tekniset lähtökohdat kuulostavat järkeviltä: kulkuneuvon valmistaminen kelirikko-olosuhteisiin käyttäen mahdollisimman paljon maailmalta löytyviä valmiita osia. Yhden itse tehdyn ilmatyynyaluksen kokemuksella päädyttiin suunnittelemaan vastaavaa laitetta.

Näin jälkikäteen ekonomit voisivat viisastella herrojen vain halunneen tehdä ilmatyynyaluksia ja etsineen valmiille idealle markkinoita, joita ei ennestään ollut. Oppikirjojen vastaisuudesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, yritys kasvoi ja muutti pian autotallista peltihalliin.

Aluksi kehitettiin kahden hengen ajoneuvoa, jonka runko oli lasikuiturakenteinen, eli nyt koeajettua laitetta. Sen tuotanto alkoi 1983. Kansi ja pohja olivat kaksi eri kappaletta. Ne niitattiin yhteen, ja osien väli, pohjan ja osittain sivuilmatilojen osalta, vaahdotettiin polyuretaanivaahdolla jäykisteeksi ja varmistamaan kelluvuus myös konerikon sattuessa. Lasikuiturakenteen muotit tehtiin itse. Kysynnän kasvaessa itse lasikuituosien valmistus myytiin läheiselle alihankkijalle, jolle muotit luovutettiin. Perusmalli oli täysin kattamaton, mutta kuomun ja tuulilasin sai lisämaksusta. Timo Juurikkala koelensi avoimen version Tekniikan Maailmalle vuonna 1985. Näitä aluksia valmistettiin 15-20 kappaletta.

Markkinoita etsittiin myös ulkomailta. Ruotsin maahantuojana toimi June Karosserier, jonka tarra on yhä Sami Partasen Leijun puhaltimen tuulitunnelin kyljessä. Laitetta oli tarkoitus myydä myös rakennussarjana, mutta siitä luovuttiin pian. Jotkut rakentajat kun eivät seuranneet ohjeita riittävän tarkoin ja päätyivät ongelmiin. Sarjojen sijaan Finn-Leiju tarjosi valmiita osakokonaisuuksia, kuten työntöpotkureita, tee se itse -miehille.

Kovinkaan suuriin määriin Finn-leijun tuotanto ei koskaan kasvanut, vaikka parhaimmillaan hallissa työskenteli kahden osakkaan lisäksi neljä palkollista. Kaksipaikkaisten sarjatuotantomallien lisäksi Valkealassa valmistettiin myös yksittäiskappaleina suurempia ilmatyynyaluksia. Kuusi metriä pitkä, katetuksi tarkoitettu, sandwich-rakenteinen kokeiluversio osoittautui liian kalliiksi valmistaa, ja Merenkulkuhallituksella koekäytössä ollut kolmimoottorinen Leiju loppujen lopuksi liian painavaksi. Sen kantavuus aluksen kokoon nähden oli pienehkö.

Kovarunkoinen, lasikuiturakenteinen kahden hengen Leiju korvattiin kumivenetyyppisellä ilmatäytteisellä runkoratkaisulla, jota valmistettiin jo jonkin verran enemmän, eli yhteensä noin 30 kappaletta. Tämäkin tuote kehittyi toimivaksi kokonaisuudeksi. Sille etsittiin ja löydettiinkin kysyntää ympäri maailman. Kiina oli kaukaisin paikka, jonne Leijuja vietiin. Ulkomaidenkin myynti oli suurimmalta osaltaan yksittäiskappaleita. Kovin suuria markkinoita ei löytynyt, vaikka 80-luvun lopulla suomalaisetkin ostivat ennennäkemättömien ökyveneiden lisäksi myös ilmatyynyaluksia leluikseen.

Valmistaja neuvotteli luonnollisesti myös kotimaisten laitosten kanssa ilmatyynyalusten käyttökelpoisuudesta ja tarpeesta. Merenkulkuhallitus harkitsi useampien ilmatyynyalusten hankkimista kelirikkokäyttöön, mutta päätyi lopulta tekemään periaatepäätöksen hankkia enintään yksittäiskappaleita. 90-luvun alussa Rajavartiolaitos oli aikeissa hankkia useampia ilmatyynyaluksia. Tarjouskilpailuun oli tulossa Finn-Leiju ja englantilainen valmistaja. Tarjouksen jättämisen yhtenä ehtona tuotteiden valmistuksen turvaamiseksi oli pankkitakauksen saaminen. Finn-Leiju Oy:n luotottajana oli toiminut paikallinen säästöpankki. Oli vuosi 1991 ja pankkikriisi alkoi. Tuli SKOP ja Arsenal, ja vuonna 93-94 yrityksellä ei enää käytännössä ollut olemassa pankkia eikä rahoittajaa. Finn-Leiju ei päässyt edes jättämään toisen kierroksen tarjoustaan vaaditun pankkitakauksen puuttuessa. Lama vei muutkin asiakkaat ja yritys joutui selvitystilaan.

Finn-Leiju

MOOTTORIT

Nostomoottori: 1-syl., kaksitahtinen 9 hv Rowena, nyt käytössä 300 cm³ 15 hv MAG

Työntömoottori: 2-sylinterinen kaksitahtinen Rotax, 42 hv, sähkökäynnistin

MITTOJA*

Pituus: 3,94 m

Leveys: 2,02 m

Korkeus: 1,18 m

Leijuntakorkeus: 26-27 cm

Paino tankattuna: 210 kg

Kantavuus: n. 300 kg

Ilmoitettu huippunopeus: 85 km/h

*Teknisten tietojen mitat ovat vuoden 1985 lehtijutusta. Nyt koeajettu Leiju on sitä todennäköisesti hiukan painavampi.

Mobilisti on jo 40 vuotta toiminut ajoneuvokulttuurin ja alan harrastajien äänenkannattajana. Lehden linja on ollut alusta lähtien sama: Jos laite pitää pahaa ääntä ja/tai siinä on pyöriviä osia, se kuuluu Mobilisti-lehteen. Tilaajat saavat jokaisessa numerossa vähintään kahdeksan sivua enemmän luettavaa kuin irtonumero-ostajat. Nyt normaaliin Mobilistin tilaukseen kuuluu myös digilehti ja täydellinen lehtiarkisto numerosta 1/1979 aina tähän päivään saakka.

TILAA LEHTI

Joko luit nämä autojutut:

Romua, romua!

Mobilisti on julkaissut romukuvia ensimmäisestä numerostaan saakka. Kenelläkään muulla ei ole niistä yhtä pitkää kokemusta Suomessa. Nämä kuvat on otettu kesällä 2008 eli lähes …

LUE LISÄÄ

Luuvitonen!

Vuoden viides Mobilisti on ilmestynyt tilaajille tänään, ainakin niille joille posti on sen sallinut. Vaikka lehdellä on jälleen paljon pituutta, ei kaikki kuvattu materiaali millään mahtunut …

LUE LISÄÄ

Yllätä äiti!

Lahden Classic motor show jatkuu! Huomisen äitienpäivän kunniaksi päivänsankarin voi yllättää esimerkiksi yhteisellä ajalla Lahdessa.

LUE LISÄÄ