Tshaikoja siellä, Tshaikoja täällä

JAA
ARTIKKELI

Tshaikaa käsiteltiin Mobilistissa 2/15. Tässä jutusta yli jäänyttä kuvamateriaalia.

Imatran voiman vanha AOB-33 oli 70-luvun lopulla tuttu näky Helsingin Bulevardin kadunvarteen pysäköitynä.

Pari vuotta myöhemmin sama auto putkahti myyntiin trokarilla, jonka tarhassa se piiloutui jonkun 80-luvun alun joulun alla lumikinokseen.

Pienen lapiointituokion jälkeen auto laitettiin muitta mutkitta käyntiin. Varttia myöhemmin uusi omistaja Heikki Maaniemi ja reissukaverina ollut K.L.B. kaartoivat Tshaikalla kohti uusia seikkailuja.

Tavallisella neuvostokansalaisella ei elämänsä mittaan ollut mitään mahdollisuutta päästä Tshaikan kyytiin, ellei sitten valtion hääautopalvelun kautta. Tshaikat olivat kotimaassaan ministereiden ja korkeimpien virkamiesten käytössä, vieläkin uljaammat ZIL:it oli varattu pelkästään politbyroon käyttöön.

Edustajat ympäri laajan Neuvostomaan kokoontuivat NKP:n 22. puoluekokoukseen Moskovaan lokakuussa 1961. Modernin ajan loistovaunun – Tshaikan – tuotanto oli käynnistynyt kaksi vuotta aikaisemmin, ja nyt niitä riitti Punaiselle torille puoluekokousvieraiden käyttöön jonoksi asti.

Jonkun paremman kansainvälisen hotellin eteen oli joskus 80-luvulla pysäköitynä edustavaa kalustoa: Volga M-24, Tshaika, Mercedes jne.

Noin kahdestakymmenestä Suomeen tuodusta Tshaikasta riitti 80-luvulla autoja seisomaan näköjään joka puolelle. Tässä on yksi niistä jonkun Helsingin lähiön parkkipaikalle unohdettuna. Toisen kuvan taustalla näkyy K.L.B:n tuolloinen käyttöauto, Toyota Land Cruiser.

Konelan vuonna 1976 uutena maahantuoma Tshaika oli ulkoisesti aivan samanlainen kuin ensimmäiset vuonna 1959 valmistuneet autot, mutta verhoilua oli modernisoitu ajan tasalle niskatukineen kaikkineen. Huomaa ammatti- vaan ei edustuskäyttöön sopivat paksut kumimatot. Oliko uusi kuosi kotoisin tehtaalta, vai verhoiliko Konela auton uudelleen vasta Suomessa? Ainakin monet vähäisemmät neuvostoautot saivat maahantuojalla paremmin länsimarkkinoille sopivan sisätilojen ilmeen.

Helsingin Messuhallin kansainväliseen autonäyttelyyn tuotiin vuonna 1962 poikkeuksellisen kevytmielisesti kaksiväriseksi maalattu Tshaika. Kuvan 80-luvulla kuvattu yksilö on todennäköisesti Messuhallin näyttelytähti.

Siellä jossakin – niin missä? Vajassa seisova ZIS-110 on neuvostokilvissä, mutta entä Tshaika?

Mitä? Ei mailimittaria! Tshaika jossain päin Suomen maaseutua kerran 80-luvulla.

Mobilisti on jo 40 vuotta toiminut ajoneuvokulttuurin ja alan harrastajien äänenkannattajana. Lehden linja on ollut alusta lähtien sama: Jos laite pitää pahaa ääntä ja/tai siinä on pyöriviä osia, se kuuluu Mobilisti-lehteen. Tilaajat saavat jokaisessa numerossa vähintään kahdeksan sivua enemmän luettavaa kuin irtonumero-ostajat. Nyt normaaliin Mobilistin tilaukseen kuuluu myös digilehti ja täydellinen lehtiarkisto numerosta 1/1979 aina tähän päivään saakka.

TILAA LEHTI

Joko luit nämä autojutut:

Kortilla, kiitos

Ford Escort esiteltiin vuonna 1967, eikös niin? Anglian farmarimalli tunnettiin kuitenkin Escortina jo 50-luvulla. Tarina on julkaistu aiemmin Mobilistissa 4/2012. Tilaa Mobilisti, niin saat …

LUE LISÄÄ

Autoliike Pekka Mäkinen- Suomen suurimman autoliikkeen nousu ja tuho

  Pekka Mäkisen autotalo on legenda, josta nykyään muistetaan lähinnä sen viimeinen olinpaikka. Mobilisti kävi paikalla vuonna 2005 ja selvitti suomen suurimman autoliikkeen oudon …

LUE LISÄÄ

Jeep FC-150 ”Marilyn” se kummallisin Jeep

Mielestäni tämä arkistoihini uinut löydös vuodelta 1958 ansaitsee julkitulon. Se todistaa unohdetusta vaiheesta, jolloin toimi autoja maahantuova firma nimeltään Kansanauto Oy, käytännössä …

LUE LISÄÄ