Moottorihiihto

 

Jotkut urheilulajit ovat unohtuneet, vaikka niiden ei olisi pitänyt. Mikä olisikaan hiihtoajoja suomalaisempi tapa viettää talvea? Tämäkin tarina on tuttu lehden sivuilta. Se on nähty aiemmin Mobilistissa 2/2012. Tilaa Mobilisti, niin pysyt ajan tasalla myös talviurheilussa.

teksti: Janne Halmkrona, kuvat Matti Ouvinen

Kuten tämän lehden linjaan kuuluu, toimittajan on kokeiltava asioita joita hän ei osaa. Päätoimittajan määrättyä narun jatkoksi, teen mitä käsketään. Olemme Paippisissa sijaitsevalla jääradalla. Pakkasta on yli kymmenen astetta ja Triumph valmiiksi käynnissä. Matala pyörä vaikuttaa helposti hallittavalta, vaikka sen vaihteensiirtoon pitänee keskittyä, onhan se eri puolella kuin nykypyörissä. Moottori pörisee viehättävästi ja vastaa iloisesti kaasuun. Polkaisen ykköselle ja ajan varovaisen ympyrän jalkoja laahaten. Meno tuntuu luotettavalta joten vaihdan kakkoselle. Kytkintä nostaessani viileä moottori on sammua, joten väännän reippaasti kaasua. Turvallisen menon illuusio särkyy 200-kuutioisen pyöräyttäessä kesärenkaan sivuluisuun ja pyörän kyljelleen ennen kuin ehdin edes säikähtää. Kuvaaja sadattelee, ei ollut kuulemma kamera valmiina. Hyvä…
Pieni pyörä on kevyt nostaa pystyyn, mutta brittiä pitää pari kertaa polkaista ennen kuin se herää uudelleen käyntiin. Näennäisestä helppoudesta ja pienuudestaan huolimatta Trumpalla lumella ajamiseen pitää suhtautua vakavasti, siirryn siis istumaan kohti istuimen etuosaa. Painon siirtyessä takaa eteen muuttuvat ajo-ominaisuudetkin. Etupyörä istuu luotettavammin lumella, eikä takapää heilahda sivulle aivan yhtä nopeasti. Ajo luisuineen tuntuu lähes hallittavalta, mutta en haluaisi hinata täysikasvuista miestä perässäni. Onneksi ei tarvitsekaan, olemmehan tilanneet paikalle miehen, jolla on minua enemmän kokemusta aiheesta.
Kalle Salonen saapuu paikalle vuoden –65 moottoripyöräkypärä päässään. Juuri kyseisenä vuonna Salonen osallistui viimeksi moottorihiihtokisoihin suksimiehenä. Kisoja edeltävissä harjoituksissa sukset olivat katkenneet, mutta ajan tyylin ne korjattiin pikaisesti pellinpaloilla ja nauloilla. Itse kisassa pojat tulivat kolmanneksi.

Mobilisti_Moottorihiihto_3
Kalle kokeilee Triumphilla ajamista samalla kun vaihdan monot jalkoihini. Pitkä kokemus näkyy etenemisessä. Suditeltuaan hetken luontevasti edestakaisin hän palaa kiinnittämään hinausköyden. Sutaisen monoihin Voitto-siteillä aidot porvoolaiset Lampiset, naapurikunnan tuotteet ja otan köydestä tiukan otteen. Kalle nostaa kytkimen: kaasua. Totta puhuen kiihtyvyys ei ole hirmuinen. Tehoa olisi, mutta pitoa puuttuu. Triumphin takapää vaeltaa puolelta toiselle Kallen yrittäessä kerätä vauhtia. Lampiset ovat normaalissa hiihdossa tukevat sukset, mutta ei niitä ole tähän tarkoitukseen suunniteltu. Vaapumme molemmat puolelta toiselle vauhdin kiihtyessä. Mutkissa Lampiset liukuvat ulos kaarteesta, mutta niin tekee pyöräkin. Suoralla huomaan pitoa löytyvän takarenkaille huomattavasti lisää, kun kyykistyn ja vedän köyden ihan tien pintaan. Parhaimmillaan Trumpan mittari näyttää kuuttakymmentä tuntikilometriä. Lampisten ominaisuuksille se on huima nopeus, kuten Triumphin kesärenkaillekin. Moottoripyörä hidastuu huomattavasti suksia nopeammin joten törmäysten välttämiseksi suksien linja on pidettävä hiukan pyörän sivulla. Vanhanaikaiset sukset voisi helposti vaihtaa moderneihin laskettelusuksiin, mutta silloin lajista menisi mielenkiinto. Tällä varustuksella sekä kuski että hiihtäjä joutuvat keskittymään tosissaan jo pysyäkseen pystyssä. Lumisessa mutkassa hiihtäjä voi leikata sisäkaarteen puolelle ja pitää lipsuvan pyörän ajolinjan kohdallaan. Jäisellä pinnalla tilanne olisi toinen hiihtäjän lipsuessa ulkokaarteeseen ja vetäessä pyörän mukanaan.
Kuvausten päättyessä olen hengästynyt ja hikinen. Hieno laji, pitäisi kyllä elvyttää.

Mobilisti_Moottorihiihto_4

Tiikerinpentu

Koeajon pyörä on ollut helsinkiläisen Jukka Salosen omistuksessa 1980-luvun alusta ja on tiettävästi tullut Suomeen uutena. 1960-luvun lopulla sen tiedetään muuttaneen Mikkelistä Helsinkiin.
Triumph Tiger Cub esiteltiin Terrierin seuraajaksi vuonna 1954. 150-kuutioinen Terrier oli kaivannut lisätehoa pieniä kaksitahtisia vastaan, joten nimenvaihdon yhteydessä pyörän moottori kasvatettiin 200-kuutioiseksi. Versiosta riippuen tehoksi ilmoitettiin 10-14 hevosvoimaa. Pyöriä myytiin pitkään ja lopulta paljon. Arwidsonin tilastojen mukaan molempia malleja ostettiin vuosina 1953-69 yhteensä 113 671 kappaletta. Teknisesti tuotetta ei pidetä tehtaan parhaana kokonaisuutena. Pyrkimys keveyteen ja käsiteltävyyteen oli kostautunut hentoutena. Tiger Cubia myytiinkin pääasiassa ulkonäöllä, pyörä kun muistutti läheisesti joka pojan unelmapyörää, Triumphin täysikasvuista Tigeriä, Thunderbirdiä tai Speed Twiniä. Kuten isompiakin, myös Pennun sai halutessaan trial scramble- tai sport -versiona. Alkuaikojen plungeriperä vaihtui keinuhaarukkaan 1957, jolloin hiihtokokeidemmekin pyörä on valmistunut. Edullisten itäpyörien joukossa Triumph Tiger Cub ei kuitenkaan ollut mikään suuri myyntimenestys. Briteissä pyörän piti pitkään tilastoissa halpa hinta ja aloittelevien motoristien 250 kuution maksimitilavuus.

Mobilisti_Moottorihiihto_7

Moottorihiihto eli hiihtoajot

Hiihtäjän vetämistä moottoripyörän perässä on todennäköisesti kokeiltu heti kun on ensi kerran ajettu lumella. Kilpalajina se vaikuttaa luontevalta jatkolta vanhalle sotilaslajille, hiihtoratsastukselle. Moottorihiihtokilpailuja on Suomessa järjestetty jo ainakin 30-luvun alussa. Helsingin Moottorimiehet järjestivät ensimmäisen kisansa 1931. Kuuden parin kisasta innostuttuaan seura järjesti seuraavana vuonna jo kaksi kilpailua. Siihen into sitten lopahtikin, eikä kisoista ole mainintaa edes Moottorimiesten 50-vuotishistoriikissa.
Laji keksittiin uudelleen vuonna 1949 jolloin Helsingin Moottorimieskerhoksi nimensä muuttanut yhdistys järjesti kisat Kalastajatorpan ympäristössä. Ylen arkistosta löytyy mittelöstä lyhytelokuvakin, vaikka kerhon omien tietojen mukaan kisa olisi pidetty vasta vuonna 1951. Luokkia oli aluksi vain kaksi, yli ja alle 150-kuutioiset. Kisojen kehittyessä luokkia lisättiin. Valikoima oli laaja, mahdollisina rajoina olivat 150 kuution lisäksi 175 ja 250 kuutiota, sekä alle 500-kuutioiset. Muutamissa kisoissa kilpailtiin myös sivuvaunupyörillä.
Moottorihiihtokisoja järjestettiin pitkin 50-lukua, mutta niistä on hankala löytää tietoja. Moottoriliiton tilastoissa onkin viitteitä siitä, että moottorihiihto sisällytettiin moto-crossiin. Vasta vuosikymmenen puolivälissä laji lähti vauhtiin. Moottoriurheilu-lehdessä on vuonna 1955 hiukan ihmettelevä pikku-uutinen juuri järjestetyistä moottorihiihtokisoista. Uutisessa joudutaan selittämään, mistä lajissa oikein on kyse. Seuraavana vuonna kisoja oli jo useita ja vuoden 1957 Moottoriurheilussa on jo normaali maininta moottorihiihtokisoista tulosluetteloineen.

Mobilisti_Moottorihiihto_9

Tikkanen & Tikkanen

Helsinkiläinen Jouko Tikkanen on lajin aktiiveja. Debyyttinsä hän suoritti Helsingin Moottorimieskerhon kevättalvella 1955 järjestämissä kisoissa Merisatamaan Hankirallia varten auratulla kolmen kilometrin pikataipalella. Jouko ajoi, hiihtäjänä toimi siskonmies Heikki, hänkin ensi kertaa mukana. Kokeneemmilla hiihtäjillä oli erikoisvalmisteisia teräspohjaisia ja teräskanttisia suksia, Heikillä tavalliset puusukset. Liukkaalla ja mutkaisella radalla pystyssä pysyminen ei onnistunut kummaltakaan. Joukon vaimo Orvokki ja sisar Pirkko seurasivat ajoa nolostellen, mutta tulosluettelossa Jouko ja Heikki olivat luokassaan toisena. Helsingin Sanomat uutisoi kilpailussa sattuneen useita kumoon ajoja, eivät ne muutkaan pysyneet pystyssä. Tapahtumasta kuvattu urheilukatsaus esitettiin elokuvateatteri Tuulensuussa ennen illan elokuvan alkua.
Jouko innostui lajista, Heikki ei. Pitkäaikaiseksi pariksi löytyi Matti Viro. Jonkin aikaa herrat ajoivat kilpaa vaihtaen silloin tällöin paikkaa suksilta pyörälle. Lähdöissä Heikillä ja Matilla oli oma taktiikkansa. Hiihtäjä otti aavistuslähdön ja piti köyttä löysällä kunnes kuski pääsi liikkeelle. Näin pari starttasi hyvin vaikka pyörän renkaassa ei paljoa pitoa ollutkaan.
Vuonna 1956 Helsingin seudulla järjestettiin neljät hiihtoajot. Joukon setä valmisti mittelöihin kahden millimetrin ruostumattomasta teräksestä suksien pohjaan kiinnitettävät levyt. Suksista tuli painavat, mutta nyt niitä oli helpompi hallita kovassa vauhdissa ja ne pitivät kantatessa. Muu kilpailuissa käytetty varustus pysyi renkaita myöten vakiona.
Jouko ja Matti osallistuivat helmikuussa 1956 Hyvinkäällä järjestettyihin ajoihin joiden rytmi oli kiivas, eivätkä kilpailijat huonon äänentoiston vuoksi aina kuulleet kuulutuksia. Radalla oli kaksi paria kerrallaan ja sijoitukset määräytyivät aikojen perusteella. Miehet olivat jo lähdössä pois, kun heitä pyydettiin jäämään edes palkintojen jaon ajaksi. Ensimmäinen sija annettiin parille Matti Viro – Jouko Tikkanen. Palkinnon pokkaamisen jälkeen miehiä pyydettiin vaihtamaan keskenään paikkaa: toiseksi tuli pari Jouko Tikkanen – Matti Viro.
Seuraavina vuosina Tikkanen osallistui useisiin kisoihin, yleensä hiihtäjänä, mutta muutettuaan Savonlinnaan laji jäi. Vuonna 1965 jälleen helsinkiläistynyt Jouko oli puheissa Hyvinkäällä järjestettävien hiihtoajokisojen tiimoilta vanhan kilpakumppani Jorma Rautakorven kanssa. Herrat päättivät osallistua. He kävivät pari kertaa harjoittelemassa Talvirallin jääradalla Vanhankaupungin lahdella. Kisat olivat kovat, olihan mukana tunnettuja kilpailijoita. Jouko ja Jorma saavuttivat luokkansa toisen sijan. Ensimmäiseksi tuli pari Vikman – Kiukkonen. Kiukkonen oli kaatunut loppusuoralla, mutta roikkunut sinnikkäästi maaliin saakka. Samassa kisassa pujottelija Aarne Reiman loukkaantui sairaalakuntoon.

On perustettava moottorihiihtoliitto

Moottorihiihto on taitolaji, jossa menestyksen ratkaisee kahden täysin erilaisen ”ajoneuvon” yhteistoiminta. Moottoripyörä hidastuu ja kääntyy täysin eri tavalla kuin suksimies. Kilpailijoiden pitää pystyä luottamaan toisiinsa. Paras tilanne kaarteessa on jos suksimies pystyy hidastamaan ja kääntämään moottoripyörää tiukemmin. Silloin hän kykenee pitämään köydellä moottoripyörän liukastelemaan pyrkivää takarengasta linjallaan. Täysin jäisellä radalla ja normaaleilla hiihtosuksilla tämä ei onnistunut, vaan suksimies valui ulkokaarteeseen ja veti moottoripyörän mukanaan. Teräskanteilla varustettuja pujottelusuksia ei maassa liikoja ollut, mutta 50-luvun suomalainen osasi tehdä asioita itse. Suksiin naulattavat teräslevyt auttoivat hiihtäjän kaarteenottoa, eivät välttämättä motoristin. Teräs kun luistaa huonommin kuin puu, eikä pyörän renkaissa käytetty liukuesteitä. Kesärenkaita toki hiottiin raspilla pidon parantamiseksi, jotkut osasivat jopa vuoleskella kitkapintaan lamelleja kuin nykyaikaisissa kitkarenkaissakin ikään, mutta niksit eivät paljoa auttaneet. Teräslevysuksilla pääsi kaarteesta kovaa, mutta suorilla ne hidastivat. Pujottelusuksien yleistymisen aika tuli vasta myöhemmin.
Moottorihiihdossa järjestettiin sekä henkilökohtaisia- että joukkuekisoja. Suosituimpia olivat kerhojen ja seurojen väliset kamppailut. Lähdöt olivat aluksi käynnissä olevia pyörien päältä tapahtuvia, mutta 50-luvun puolivälissä siirryttiin LeMans – tyyppisiin juoksulähtöihin. Ajajat ja hiihtäjät odottivat vuoroaan 30 metrin päässä viivalta. Lipun heilahdettua kuskit säntäsivät pyörien luo ja polkivat ne käyntiin hiihtäjän kiinnittäessä monot.
Itse hiihtäjä esitti olennaista osaa, olihan heitä huomattavasti vähemmän kuin ajajia. Taitava suksimies oli vaikea löytää, vaan olipa mukana kokeneita pujottelijoitakin. Vakituisia pareja oli vähän ja saman hiihtäjän sallittiin osallistuvan eri kuskin kyydissä useasti samoihin kisoihin. Esimerkiksi vuoden 1955 pääkaupungin kerhojen väliseen otteluun saatiin mukaan ainoastaan kolme hiihtäjää. Voidaan siis hyvällä omallatunnolla sanoa heidän tehneen täyden päivän heidän osallistuessaan lähes joka lähtöön eri pyörän perässä.
Ajajat olivat usein muissakin lajeissa kokeneita huippukuskeja. Kenties maineikkain pari on Suomea 1952 talviolympialaisissa edustanut Eino Kalpala, jota veti Eläintarhan ajotkin voittanut Walter Bergström.
Kaikkia hiihtoajoja ei ole aina merkitty Moottoriliiton kilpailukalenteriin. Esimerkiksi vuosilta 1954 ja 1961 ei löydy yhtäkään merkintää. Kisoja tiettävästi pidettiin, mutta niitä ei merkitty etukäteen, vaan odotettiin otollista säätä. Sopivana päivänä anottiin viimehetken luvat kisojen järjestämiseen. Niinpä mittelöt sattuivat joskus samoille päiville eri paikkakunnilla.

Moottorihiihtoja alettiin vuosikymmenen lopulla kutsua hiihtoajoiksi. 60-luvulla laji pikkuhiljaa hiipui, vaikka teknisesti sillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet kehittyä; nastarenkaat yleistyivät ja kotimainen Karhu aloitti teräskanttisten pujottelusuksien valmistamisen. Tiettävästi tähän mennessä viimeiset hiihtoajokisat järjestettiin vuonna 1965 Hyvinkäällä. Niihin osallistuivat myös Kalle Salonen ja Jouko Tikkanen.
Kiitos taustatiedoista ja kuvista: Timo Katajamäki, Jouko Tikkanen, Jukka Salonen ja Teuvo Vuorela.Mobilisti_Moottorihiihto_5

 

Triumph Tiger Cub T20 1957

MOOTTORI
Yksisylinterinen ajoviimajäähdytteinen nelitahtimoottori, kansiventtiilit, luistikaasutin
Iskutilavuus: 199cm3, sylinterin mitat: 63 x 64 mm
Teho: 11 hv
VOIMANSIIRTO
Märkä monilevykytkin, nelivaihteinen vaihteisto jalkavalitsimella, ketjuveto
RUNKORAKENNE
Suljettu putkirunko
JOUSITUS
Edessä nestevaimennettu teleskooppi, takana nestevaimennettu keinuhaarukka
MITTOJA
Pituus: 1,92 m
Leveys: 0,60 m
Akseliväli: 1,30 m
Omamassa: 110 kg

Mobilisti_Moottorihiihto_8

Triumph Tiger Cub Arwidsonin mainoksessa, joka ilmestyi Moottoriurheilulehdessä 1958.

Triumph Tiger Cub Arwidsonin mainoksessa, joka ilmestyi Moottoriurheilulehdessä 1958.