Jeep FC-150 ”Marilyn” se kummallisin Jeep

Mielestäni tämä arkistoihini uinut löydös vuodelta 1958 ansaitsee julkitulon. Se todistaa unohdetusta vaiheesta, jolloin toimi autoja maahantuova firma nimeltään Kansanauto Oy, käytännössä Broman suvun omistaman Autokeskus Oy:n kylkiäisfirma.

Kansanauto Oy perustettiin, näin olen ymmärtänyt, vakaassa uskossa, että taloon saataisiin Volkswagenin yksin- tuonti. Vielä noina vuosina suomalaiset kai vierastivat merkkinimeä ”Volkswagen”. Varsinkin, kun tätä autoa oli alun pitäen lähdetty esittelemään ensisijaisesti nimellä Kansanauto.

Myöhemmin VW edustus napattiin ihan nenän edestä toisaalle, ja jo perustetulle Kansanauto Oy:lle piti keksiä muuta maahantuotavaa. Niiksi valikoitui Panhard ja Willys Jeep. Silloin ei enää niinkään ratsastettu perinteisellä Willys nimellä, vaan Jeep-sarja koettiin ihan omaksi automerkikseen.

K.L.B.

On muistettava että neliveto oli vie- lä vuoden 1958 vaiheilla likimain yksin Jeepin ja Land Roverin heiniä, muuta ei kai ollut edes tarjolla. Toinen muistettava asia on, ettei noina vuo-

sina talvirengas ollut vielä kovinkaan tunnettu käsite, varsinkaan nastoitettuna. Lähtökohtaisesti auto ostettiin ja sillä ajettiin kesärenkailla. Niillä ajettaessa nelivedon siunauksellisuus oli lähes taianomaista. Ja kun sitten ryhdyttiin tarjoamaan palontorjunnassa erityisen etenemis- kykyistä nelivetoista Jeeppiä, se naula veti!

Pakko tässä silti on yhä ihmetellä, mitä tuolla melkein neliskanttisen lyhyellä autolla sai muka kuljetettua. Yhdessä paperissa lukee ”lavalla kulkee 350 litraa vettä”, toisessa, että ”jopa 500 litraa”. Tietty, nopeimmin perille ehtineenä sillä saattoi hyvinkin onnistua sammuttamaan pahalta näyttävä tilanne alkuunsa. Miksi siihen kelpuutettiin bulldog – eli tylppänokkainen auto, eikö olisi ollut yhtä hyvä, jos normaalin avolavamallisen siviili-Jeepin runkoa olisi jatkettu? Vaikea enää päätellä, oliko auto omana aikanaan halpa vai kallis, luulen että kovin kallis.

Käsitykseni on, ettei näitä Marilyn-hellimänimellä tunnettuja Jeep-malleja tuotu Suomeen kuin muutamana vuotena ja tuskin 15- 20 useampaa. Voisin edelleen kuvitella, ettei tässä olomuodossa autolla uskallettu edes ajaa kovaa, näyttää tuo painojakauma, ainakin ilman kuormaa, olevan vahvasti nokkapainoista. Oudolta kalskahtaa myös Oy Stockmann Ab traktoriosaston toteuttama valinta. Nelivedolla päästiin kyllä lähelle pulaan joutunutta traktoria, mutta tavaraa ei mahtunut kummoisestikaan mukaan. Vai menikö se niin, että Stockmann Oy:llä oli itsellään Jeepin aluemyynti, en muista.

Olen nähnyt muutaman Marilynin raadon, yhden harrastaja Paaterolla Nummi-Pusulassa ja toisen hyvänä säilyneen Matti Kivistöllä Vantaalla. Siinä ne?

Jos nyt tulenkin todistelleeksi ettei näitä autoja ollut paljon ja vain muutama säilyi, miksi tehdä niistä numeroa? Puolustan itseäni heittämällä letun toisinpäin, miksi ei? Jos tässä oltaisiin lukijamääriin ja kannattavuuteen sokeasti tähtäävä nykyaikainen tuottokohde, sisällöstä päättävä ei näkisi tässä mitään ideaa.

Vaan kun emme ole sellainen.

Juttu julkaistu Mobilisti Senior -lehdessä 2/2011